Uutisarkisto

Kaikki uutiset

sunnuntai, 16 syyskuu 2007 09:58

RoPSin nappulakausi päättyi 350 pelaajan voimin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran vilkas nappulakausi päättyi lauantaina Korkalovaaran yläasteen tiloissa.

Klikkaa!

Kulunut kesä oli lähes ennätyksellisen vilkas, sillä nappulatoiminnassa oli kesän aikana mukana lähes 350 tulevaisuuden jalkapalloilijaa.

- Kokonaismäärä on ihan hyvä. Erityisesti aivan pienemmille tarkoitetun nappulakoulun suosio on edelleen hieman kasvanut, mikä on tietysti hyvä, mutta asettaa samalla kovan haasteen seuran nuorisotoiminnalle siitä, miten nämä nuoret saadaan pysymään jalkapalloharrastuksen parissa, pohtii RoPSin nappulatoiminnan vetäjä Markus Memonen.

Oman haasteensa RoPSille ovat heittäneet tytöt, sillä vuosi sitten alkanut naispelaajien määrän kasvu jatkui tänäkin kesänä. Tyttöjä on ollut nappulatoiminnassa mukana jo niin paljon, että RoPSin nuorisojaosto on päättänyt perustaa naisjoukkueen rinnalle 1996 syntyneille tytöille oman joukkueen, joka lähtee ensi kaudella taistelemaan paikastaan piirisarjassa.

Nappulaikäisten palloilijoiden määrän hienoinen kasvu kertoo hyvin jalkapallon nauttimasta suosiosta, mutta se ei yksin takaa lajin harrastajamäärien säilymistä korkeina. Rovaniemellä on erilaisia harrastusmahdollisuuksia niin paljon, että RoPSin nappula- ja junioritoimintaa on on kehitettävä koko ajan.

Nappulatoiminnan tämän kesän uutuus olivat taito- ja tekniikkaleirit, jotka huipentuivat nappulaikäisten omiin taitokilpailuihin. Taitokilpailujen parhaat palkittiin lauantaina kauden päättäjäisissä, jossa perinteiseen tapaan riitti muistopalkinto jokaisen pikku pelaajan käteen.

Kesän taitokilpailujen parhaina palkittiin lauantaina Lauri Kaakkurivaara, Lauri Pyhäjärvi, Joonas Vanhatalo, Oskar Kallunki, Jouni Paloniemi, Veka Pyyny, Emilia Niemi, Ellinoora Autti ja Sofia Santry.

Kauden nappulaliigaohjaajaksi RoPSin nuorisojaosto valitsi tällä kertaa Janne Juuson ja vuoden nappulakouluohjaajan pystin saa puolestaan Sini Kiistala. Vuoden nappulatuomariksi valittiin Ville Koivukangas.

© 2007 Lapin Kansa

Luettu 1545 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi