Valmentaja Savolainen muistetaan omalta jalkapallouraltaan kovaotteisena voimahyökkääjänä, joka rymisteli palloja verkkoon lakaisten vastustajat tieltään. 1-divisioonan maalikuningas vuonna 1992, toiseksi paras maalintekijä 1993, Veikkausliigaotteluita ja sitten vuosia miesten joukkueiden valmentamista. Tulisieluinen valmentaja valmentaa ensimmäistä kauttaan naisjoukkuetta ja näyttää oppineen nopeasti.
”Tämä on eri maailma ja minulle hyppy tuntemattomaan. En ollut edes seurannut tarkkaan naisjalkapalloa aiemmin. Näin tämän kuitenkin haasteena, jossa minun itse pitää oppia paljon ja sopeutua uudenlaisiin toimintatapoihin. Ei naisten valmentaminen poikkea kovin paljon miesten vastaavasta, mutta tietenkin ne luojan luomat erot luonteessa ja fysiikassa on huomioitava”, Savolainen kertoo.
Ohi juoksevasta pelaajaryhmästä kuuluu iloinen huikkaus: ”Me on annettu Kimmolle lupa kutsua meitä jätkiksi, äijiksi ja ukoiksi, ei hän enää muuta opi.”
Valmentaja hymähtää, jotkut maneerit ovat selkäytimessä, eikä futisjätkä pääsee niistä eroon vaikka valmennettavat vaihtuisivatkin miehistä naisiin.
Savolainen on soveltanut valmennuksessa vanhoja oppejaan.
”Teemme samoja harjoitteita kuin miehet. Ainoastaan fyysisten ja teknisten vaatimusten osalta rimaa täytyy laskea.”
Tuore naisten valmentaja on kiinnittänyt huomioita miesten ja naisten välisiin eroihin.'
”Ainakin tässä joukkueessa asenne on sataprosenttinen. Jokainen suoritus tehdään täysillä ja huolellisesti. Vaatimustaso on ollut koko ajan korkealla.”
Savolaisen mukaan alasarjojen miesjalkapalloilijat ottavat usein hieman vapauksia ja lintsaavat tilaisuuden tullen. RoPSin naisjoukkueen kohdallakin on muistettava, että kyse on puhtaasti harrastuksesta, joskin vaativasta. Viikossa on 4-5 harjoituskertaa ja pelimatkat suuntautuvat pääosin Pohjanmaan perukoille, Vaasaan ja Seinäjoelle saakka.
Joukkue on ollut hyvin sitoutunut harjoituksiin ja peleihin. Savolainen on huomannut tässäkin ”miesten ja naisten maailmojen” eron.
”Tavallisin syy olla pois harjoituksista on lastenhoito-ongelmat. Tämä avasi silmiäni siitä, kuinka äiti joutuu sovittamaan harrastuksensa lasten ja perheen rytmiin. Lastenhoito menee tietenkin jalkapallon edelle, jos hoitoa ei saa muuten järjestettyä.”
Savolainen ihmettelee kuitenkin isien roolia.
”Eivät miehet oikeastaan koskaan ilmoittaneet poissaolon syyksi lastenhoitoa, vaikka he olivat isiä. Joko sitä ei kehdattu ilmoittaa syyksi miehisessä jalkapallokulttuurissa, tai sitten jostakin kaivettiin aina täti tai kummi hoitajaksi, jos äidilläkin oli menoa.”
RoPSin kapteeni Maria Wimmer on kahden pojan äiti. Lapsista vanhempi on vajaan kolmen vuoden ikäinen, ja nuorempi vasta 9 kuukauden ikäinen vauva.
”Minun harrastukseni on koko perheen harrastus. Ilman mieheni sataprosenttista tukea tämä ei onnistuisi”, Wimmer lähettää terveisiä kotijoukoille.
Wimmer kertoo Savolaisen nostaneen naisten harjoittelun uudelle tasolle. Pelaajilta vaaditaan paljon aiempaa enemmän.
Yleisellä tasolla mielletään usein, että naisten joukkueissa joukkuehenki on erilainen kuin miehillä. Ei välttämättä huonompi, mutta kiistoja syntyy eri asioista, ja naiset voivat olla pitkävihaisempia kuin miehet, jotka hoitavat riitansa nopealla kukkotappelulla.
RoPSin naisjoukkueen henki on hyvä.
” Joskus joku mököttää, mutta ne mykkäkoulut menevät pian ohi”, Wimmer nauraa.
"Minusta yllättävän nopeasti, viimeistään seuraaviin harjoituksiin mennessä”, Savolainen virnuilee.
Siirryttyään naisten valmennukseen Savolainen on törmännyt arvostuksen puutteeseen koko naisjalkapallon suhteen.
”Ero on mielestäni iso. Naisjoukkueita ei kohdella tasa-arvoisesti kaupungin vuorojaossa. Esimerkiksi tunnin vuoro Ounashallissa on aikuisten joukkueelle liian lyhyt.”
RoPS-valmentaja osoittaa sormella suoraan kaupungin liikuntatoimea, joka ei hänen mukaansa toimi tasapuolisesti.
”Kyllä minä huomaan eron. Miesten valmentaja Savolaiseen suhtauduttiin eri tavalla kuin naisten valmentaja Savolaiseen.”
Myös naisjalkapallon eteen töitä tekevien määrä on pieni. Savolainen nostaa esiin joukkueenjohtaja Matti Tynin, joka oli mukana jo, kun RoPS nousi piirisarjasta Kakkoseen kaudella 2006. Ilman Tynin kaltaisia toimijoita joukkuetta ei olisi.
Yleisesti naisfutiksen arvostus on Suomessa suhteellisen korkealla, onhan naisten maajoukkue menestynyt arvokilpailuissakin. Rovaniemellä on kuitenkin vielä Wimmerinkin mielestä parannettavaa.
”Uskon, että arvostus nousee, jos menestymme hyvin. Yleisö seuraa menestyvää joukkuetta ja tarjoamme hyvää ja viihdyttävää jalkapalloa”, kapteeni lupaa. Wimmer muistuttaa myös, että sekä RoPSin että Lynxin junioreista on kehittymässä lupaavia pelaajia naisten tasolle.
Kesäkaudella harjoitusolosuhteetkin ovat kunnossa. Keskuskenttä on upea areena ja harjoitusajatkin inhimilliset.
”Onneksi harjoitusvuorot eivät meillä ole kovin myöhään, että ehdin kotiin lukemaan iltasatua”, kahden lapsen äiti päättää.
Markku Saukko
© 2010 Uusi Rovaniemi
