Uutisarkisto

Kaikki uutiset

sunnuntai, 06 touko 2007 12:25

RoPS:n naiset avasivat kautensa voitolla

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS:n naisten jalkapallokauden avaus sujui hyvin, sillä joukkue otti vieraskentällä Liperissä avausvoiton 3-0-lukemin Ylämyllyn Yrityksestä. Kärjessä esimerkillisesti liikkunut Netta Halme vei ensimmäisellä jaksolla RoPS:n 1-0-johtoon.

- Ottelussa näkyi se, että emme ole pelanneet pitkään aikaan, loppua kohti peli parani, valmentaja Raimo Miettunen totesi.

Vastustaja ei oikeastaan päässyt itse rakentamaan vaarallisia maalipaikkoja. Toisella jaksolla peli pyöri heidän puolustuspäässään.

Toisella jaksolla RoPS-naiset onnistuivat maalinteossa kahdesti. Toisen maalin viimeisteli Anni Herranen ja kolmannen Mira Majava. Lynxistä täksi kaudeksi RoPS:iin siirtynyt maalivahti Johanna Heiskanen piti maalinsa puhtaana.

- Eniten meillä on parannettavaa syöttöpelissä. Syöttöjen laadussa ja pallottoman pelaajan liikkeessä. Hiekka-alustalla pelaaminen ei tietenkään tänään helpottanut pelaamista.

- Voitto on kuitenkin aina hyvä aloitus kaudelle, Miettunen totesi. (MV)

©2007 Lapin Kansa

Luettu 1372 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi