Rovaniemen Palloseuran viime kesän uutuus, nappulakoulu osoittautui niin suosituksi, että sen jatkaminen oli itsestään selvää. Nappulaliigan pienimmille, vuosina 1999 -2001 syntyneille pikku pelaajille tarkoitettu nappulakoulu pistää pallot pyörimään toukokuun lopulla, samaan aikaan kun isompien pallotaitureiden nappulaliiga pyörähtää käyntiin Rovaniemen pallokentillä.
Perinteisen nappulaliigan suosio on säilynyt Rovaniemellä tasaisena vuodesta toiseen. Rovaniemen Palloseuran nappulatoiminnassa on kesäisin mukana lähes 350 lasta. Kun mukaan lasketaan eri ikäkausijoukkueissa pelaavat nuoret, nousee RoPSin juniorijalkapalloilijoiden määrä reilusti yli 500 pelaajaan - viime kaudella RoPSin paidassa juoksi, edustusjoukkue mukaan lukien, yhteensä 599 lisenssipelaajaa.
Eri ikäisten pelaajien ja heidän joukkueidensa toimintaa pyritään edelleen lomittamaan tiiviimmin yhteen eri tavoin. Tavoitetta kuvaa hyvin se, että vuosina 1995 -1998 syntyneiden nappulaliigan 1- ja 2-divisioonan joukkueiden valmentajien rinkiin, kokeneiden aikuisten rinnalle tulee RoPSin A- ja B-junioreissa pelaavia nuoria. A- ja B-juniorit toimivat kesällä myös nappulaliigan viikoittaisten otteluiden tuomareina ja saavat siten arvokasta kokemusta omaan pelaamiseensa.
Yhteistyössä on mukana myös RoPSin edustusjoukkue, joka on paikalla maanantaina nappulakauden avajaisissa.
RoPSin nappulakoulun rehtorina - ja koko nappulatoiminnan vetäjänä on tänä kesänä Mira Nieminen.
Uusi rehtori tarvittiin, kun Markus Memonen otti harteilleen RoPSin koko nuorisotoiminnan vetovastuun ja siirtyi seuran junioripäälliköksi.
Vakuutuksen sisältävä lisenssimaksu (60 e) on pakollinen ja lisäksi jokaisen pelaajan on käytettävä säärisuojia, mutta muita pakollisia varusteita ei ole. Nappulakengätkin ehtii hankkia sitten myöhemmin - nappulakouluun riittää, kun jalassa on mukavat ulkoilukengät.
RoPSin nappulakouluun ja -liigaan voi ilmoittautua myös maanantain avajaisten jälkeen, joko internetin kautta osoitteessa www.rops.fi/, nappulaliiga tai vaikkapa RoPSin ensimmäisen kotiottelun aikana Keskuskentällä. Senkin jälkeen mukaan pääsee harjoitusten aikana millä tahansa palloilukentällä ilmoittautumalla harjoitusten vetäjälle.
Lisätietoja Rovaniemen Palloseuran nappulatoiminnasta antavat Mira Nieminen 045-135 9057, junioripäällikkö Markus Memonen 040-594 3865 tai nuorisojaoston puheenjohtaja Matti Ruoho 040-841 6637
© 2006 Lapin Kansa