Iät ja ajat on Suomessa tehty jalkapallossakin asioita siksi, koska näin on tehty aina ja tällä tavalla on voitettu Suomen mestaruus, piirinmestaruus tai puulakiturnaus. Jotakin isompaa on Suomessa on jäänyt kuitenkin jalkapallossa saavuttamatta. Nykyään kun Eurocupissa suomalaisjoukkue pääsee toisella kierrokselle, huudetaan isoon ääneen, että kylläpä on Suomifutis mennyt eteenpäin. No, RoPS meni jo runsas kymmenen vuotta sitten ja parina vuotena Euroopan kentillä aika pitkälle, joten se siitä eteenpäin menosta.
Suurin ongelma Suomessa on ollut valmennus ja juniorivalmennus. Isät ja äidit tekevät toki kullanarvoista työtä. Jos halutaan vain harrastaa, jossa ei ole mitään vikaa on homma ok, mutta jos halutaan viedä asioita ja jalkapalloa eteenpäin, pitää jossakin ja nimenomaan riittävän aikaisessa vaiheessa tulla kuvaan mukaan täystaitoinen, täysaikainen ja varsinkin täyspäinen juniorivalmennus.
Juniorivalmennus vaatii aikaa, rahaa ja pitkäjänteisyyttä. Lisäksi se vaatii Conny Wingen -tyyppisiä toisinajattelijoita. Monessa muussakin lajissa kuin jalkapallossa. Jonkun ja mielellään aina yhä suuremman joukon pitäisi kyseenalaistaa asioita.
Hiihtäjä tehdään kesällä ja jalkapalloilija Suomessa talvella ja ennen kaikkea nuorena. Suomessakin on kyllä puhuttu, että jalkapalloilijan ja varsinkn junnujalkapalloilijan pitää harjoitella pallon kanssa, mutta puheen asteelle on jäänyt. Junnut juoksevat viivajuoksuja, koska edustusjoukkuekin tekee niin.Tähän kohtaan stoppi ja lakikielto.
Se mikä tarttuu iästä, koosta ja fysiikasta huolimatta on taito. Ja sen harjoitteleminen ja harjoittaminen on Suomenkin jalkapallossa aivan liian vähäistä. Kosketuksia tärkeimpään työvälineeseen tulee liian vähän.
Wingen opeissa ei sikäli ole uutta, että ”pyörä on jo keksitty”, mutta lisävaihteet kelpaavat aina. Musiikki palloilijoiden rytmitajun kehittäjänä, saattaisi notkistaa ”konttapolvijalkapalloilijoiden” lantioita sopivasti niin Saarenkylän tekonurmella kuin siinä Nuorisotalollakin.
Mutta siihen tärkeimpään Wingen opit eivät tuo uutta, muuta kuin vahvistavat sitä. Eli oma halu ja oma harjoittelu on edelleen kaikista tärkein. Jos ne puuttuvat, jää vain jos.
Ja niitä jalkapallon jos-miehiä meitä, heitä ja niitä kyllä riittää ja tuntevat kaikki Piston sydämessä. Ainakin Rovaniemellä.
JARNO LAKKALA
© 2006 Lapin Kansa
