Tekojen tiistaina 3.12. juhlitaan vapaaehtoistyöntekijöitä − RoPS Naisten huoltaja Jari Yli-Suvanto on joukkueen tukipilari
Tekojen tiistai on osa kansainvälistä #GivingTuesday-kampanjaa, jonka tavoitteena on kohdistaa huomio yhteisöön ja hyvän levittämiseen tekojen kautta. Black Friday -päivälle vastapainoksi perustettu kampanja pyrkii lisäämään keskustelua ja tietoisuutta vapaaehtoistyöstä − auttamisesta, antamisesta ja lahjoittamisesta. Ajatuksena on kannustaa ihmisiä mukaan tavalla, jonka kukin kokee itselleen ominaisimmaksi.
RoPS perustaa uuden harrastejoukkueen 2007/2008 syntyneille pojille.
Harrastejoukkue on kevyempi vaihtoehto tavalliselle ikäkausitoiminnalle. Mukaan pääsee, vaikka ei olisi koskaan harrastanut jalkapalloa. Kiinnostus ja innostus lajia kohtaan riittää. Harrastejoukkue sopii hyvin myös niille pelaajille, joilla on useampi harrastus samanaikaisesti.
Koskela palaa valmentamaan Rovaniemelle
Maalivahtivalmentaja Ossi Koskela palaa takaisin Rovaniemen Palloseuraan. Koskela voitti RoPS:n mukana Veikkausliigan hopeaa kaudella 2015 ja oli mukana RoPS:n europeleissä kesällä 2016.
Aleksandr Kokko jatkaa Rovaniemen Palloseurassa
Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas Aleksandr Kokko jatkaa Rovaniemen Palloseurassa. Uusin sopimus kattaa kauden 2020.
Obed Malolo siirtyy Rovaniemen Palloseuraan
Viime kaudella Seinäjoen Jalkapallokerhoa edustanut keskikenttäpelaaja Obed Malolo, 22, siirtyy Rovaniemen Palloseuraan. Sopimuksen pituus on 1+1 vuotta.
Lippupiste Rovaniemen Palloseuran yhteistyökumppaniksi
Lippupiste Oy ja Rovaniemen Palloseura RoPS ovat solmineet monivuotisen lipunmyynti- ja markkinointisopimuksen. Yhteistyön myötä Lippupiste myy jatkossa yksinoikeudella liput RoPS:n otteluihin, ja jatkaa täten panostaan myös jalkapallon lipunmyynnissä.
RoPS Naisten edustusjoukkueen valmennustiimi jatkaa vahvistettuna kaudella 2020
Viime kaudella RoPS Naisten päävalmentajana aloittanut Liisa-Maija Rautio jatkaa Naisten Ykköstä pelaavan joukkueen peräsimessä. Myös valmentaja Jukka-Pekka Heino sekä maalivahtivalmentaja Marko Pirilä jatkavat työtään. Tämän lisäksi Essi Jokelainen aloittaa joukkueen fysiikkavalmentajana.
Mika Pulkkinen RoPS:n valmennuspäälliköksi
Rovaniemen Palloseuran uusi valmennuspäällikkö on kotkalaislähtöinen Mika Pulkkinen. Mittavan pelaajauran tehnyt Pulkkinen toimi aiemmin Hämeenlinnan Jalkapalloseuran valmennuspäällikkönä.
RoPS Autoarpajaisten voittajaluettelo
Rovaniemen Palloseuran jokavuotisen autoarpajaisten voittajat arvottiin Lapin poliisilaitoksella torstaina 31.10.2019. Tänä vuonna arvat olivat myynnissä myös yhteistyöseurojen kautta.
RoPS perustaa tytöille uuden ikäkausijoukkueen
Tyttöfutiksessa on Suomessa kova buumi meneillään, mihin RoPS vastaa perustamalla uuden E/F-tyttöjen ikäkausijoukkueen. Joukkue on tarkoitettu 2010-2012 syntyneille.