keskiviikko, 14 lokakuu 2020 13:47

Jeremias Fisk mukaan Rovaniemen Palloseuran työntekijätiimiin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(4 ääntä)

Rovaniemeläinen Jeremias Fisk on viime vuosina toiminut RoPSissa juniorivalmentajana. Nyt hänen työnkuvansa tulee laajenemaan kentän ulkopuolellekin.

25-vuotias Fisk tulee jatkossa valmentamisen ohella toimimaan seuran viestintä- ja mediapuolella. Tämän lisäksi hän on mukana Avainpelaajaksi-nimisessä EU-hankkeessa, jossa RoPS on mukana yhdessä REDUn ja Rovalan kanssa. Hankkeesta informoidaan tarkemmin myöhemmin.

Fisk on pelaajana käynyt RoPSin junioriputken ja valmentanut seurassa 16-vuotiaasta lähtien kolmea vuotta lukuun ottamatta. Puheenjohtaja Risto Niva on tyytyväinen, että työtehtävään saatiin vahvan RoPS-taustan omaava henkilö.

- Moni näkee RoPSin nimenomaan jalkapalloilijoiden kasvattajana, mutta kyllä me toivomme, että pystymme seurana tukemaan junioreidemme kasvua muillakin elämän osa-alueilla, Niva kommentoi.

- Tällä kertaa olemme saaneet kasvatettua junioriputkestamme tavoitteellisen nuoren valmentajan, jolla on myös osaamista muilla alueilla, joihin tarvitsimme vahvistusta.

Juniorivalmentajana Fisk on toiminut RoPSissa ja helsinkiläisessä KäPassa. Hän on myös ollut mukana Palloliiton aluejoukkuetoiminnassa, Huuhkajaturnauksissa ja Lapin Urheiluopisto Santasportin yläkouluakatemiassa.

Koulutukseltaan Fisk on liikuntaneuvoja. Hän on myös suorittanut Laajasalon Opistossa urheilutoimittajakoulutuksen.

Luettu 1914 kertaa