Lappilaisen Vuoden Valmentaja-palkinnon saanut RoPS-valmentaja Juha Malinen on tyytyväinen saamastaan huomionosoituksesta, vaikka juuri tänä vuonna ei sitä olisi ehkä kaikkein kipeimmin kaivannutkaan.
Rovaniemen Palloseura voitti kolmannen kerran Lapin parhaan urheilijan tittelin. Voitto oli selvä, sillä RoPS keräsi Lapin Urheilutoimittajakerhon äänestyksessä 25 ykkössijaa ja 87 pistettä.
Yksi Rovaniemen Palloseuran kuluneen kauden tärkeistä palasista, puolustaja Ville Saxman, on tehnyt RoPS:n kanssa vuoden jatkosopimuksen. Saxmanin sopimus on tärkeä osa tulevan kesän joukkuetta koottaessa, sen verran tärkeästä miehestä on joukkueen valmentaja Juha Malisen mukaan kysymys.
Rovaniemen kaupunki palkitsee jalkapallon Veikkausliigassa hopealle sijoittuneen Rovaniemen Palloseuran 5 000 eurolla. Kaupunginjohtaja Esko Lotvosen esityksessä ensi maanantain kaupunginhallitukselle todetaan RoPSin tuoneen Rovaniemelle menestyksen myötä poikkeuksellisen paljon myönteistä näkyvyyttä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.
RoPS pelaa harjoitusottelun 23.1. Oulussa AC Oulua vastaan. Sitä ennen päävalmentaja Juha Malinen toivoo RoPSin kohtaavan FC Santa Claus AC:n kovassa treenipelissä.
Rovaniemen Palloseuran päävalmentaja Juha Malinen vetää harjoituksia paikalle oleville joukoilleen Ounashallissa. Edustusjoukkueen Rovaniemellä asuvat sopimuspelaajat, muutama RoPSin juniori ja viime kaudella Santa Clausia edustanut pelaaja sekä muualle pelaavia rovaniemeläisiä ovat treenanneet marraskuusta alkaen RoPSin B-poikien uuden päävalmentajan Jari Alamäen johdolla. Malinen valmentaa väliin parin päivän ”intervallijakson”.
Rovaniemen Palloseuraa menneellä jalkapallosesongilla edustanut maalivahti Tomer Chencinski jatkaa uraansa Ruotsin pääsarjassa Allsvenskanissa Helsingborgin riveissä.
Rovaniemen Palloseura herättää suomalaisissa jalkapallon ystävissä enemmän myönteisiä ajatuksia kuin mikään muu suomalainen huippujoukkue.
Vuosia hyvää työtä Rovaniemen Palloseuran juniorivalmennuksessa tehnyt Matti Kilpelä nousee RoPSin edustusjoukkueen kakkosvalmentajaksi päävalmentaja Juha Malisen avuksi ja seuran juniorivalmennuksen valmennuspäälliköksi.
Gambian jalkapallomaajoukkueen kapteeni ja RoPS:n Veikkausliigajoukkueen toppari Abdou Jammeh jatkaa RoPS:n riveissä myös ensi kaudella. Varmaotteinen 29-vuotias gambialaistoppari on tehnyt vuoden jatkosopimuksen rovaniemeläisjoukkueen kanssa. Jammehin jatkosopimus ilahduttaa RoPS-valmentaja Juha Malista kovasti.
AC Oulun riveissä kolme kautta Ykköstä pelannut 21-vuotias Aapo Heikkilä siirtyy Rovaniemen Palloseuran riveihin 1+1 vuotisella sopimuksella. RoPS-valmentaja Juha Malinen on erittäin tyytyväinen joukkueensa tuoreimpaan pelaajasopimukseen.
Pohjoisen Veikkausliigajoukkueiden Liigacupin otteluohjelma alkaa olla selvillä. Rovaniemen Palloseuran ohjelma on jo valmis, ja sarjanousija PS Kemin osaltakin askelmerkit ovat pientä viilausta vaille valmiit. Seinäjoella pelattavan SJK-matsin ajankohta on vielä auki, kuten muutaman pelin alkamisaika.