ROPSKAUPPA.FI                              
lauantai, 24 heinäkuu 2021 21:06

RoPS otti jälleen vakuuttavan voiton – PK-35 kaatui vieraskentällä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(3 ääntä)
Vertti Hänninen pelaa erinomaista debyyttikautta Vertti Hänninen pelaa erinomaista debyyttikautta Kuva: Arno Hämäläinen

Rovaniemen Palloseura hivuttautuu ottelu ottelulta lähemmäs Ykkösen kärkeä ja nousukahinoita. Lauantaina RoPS kaatoi vierasottelussa PK-35:n 1-3 Simo Roihan sekä Vertti Hännisen maaleilla.

Pihlajamäen MagenCit Areenan yleisö todisti lauantaina vauhdikasta jalkapalloiltaa. Varsinkin PK-35:n ja RoPS:n välisen kohtaamisen avausjakso oli yksi kauden viihdyttävimmistä.

RoPS joutui otteluun loukkaantumisten sekä sairastumisten vuoksi kapealla miehistöllä, mutta nuoren joukkueen tuloskäyrä on poissaoloista huolimatta vahvassa nosteessa.

Jussi Niska ja Miska Ylitolva ovat jo nousseet otsikoihin, mutta takaa on puskemassa esiin pelaajia laajalla rintamalla.

Esimerkiksi toppari Luka Kuittinen (2003) on pelannut täydet minuutit kauden jokaisessa ottelussa. Vertti Hänninen (2002) on nousemassa pelipaikallaan Ykkösen eliittiin ja iski tänään kauden toisen osumansa juurikin PK-35:n verkkoon.

- Nuoret omat pojat kantavat, RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila hymyili ottelun jälkeen.

- Tänäänkin meillä oli kaksi uutta kasvattia, jotka debytoivat edustuksessa. Sekä tietenkin Geoffrey Acheampong, joka pelasi nyt RoPS:n paidassa ensimmäisen ottelunsa.

Uudet debytantit olivat päätösjakson lopulla kentälle vaihdetut Riku-Veli Niska sekä Sampo Ala-Iso. Molemmat ovat RFA:n kautta edustukseen nostettuja pelaajia.

Itse ottelussa RoPS otti räjähtävän alun. Simo Roiha vei jo seitsemännellä minuutilla RoPS:n 0-2 johtoon kahdella lähes identtisellä maalilla.

Avausosuman Roiha iski viiden metrin viivalta Vertti Hännisen annosta. Viisi minuuttia myöhemmin Roiha viimeisteli samoilta sijoilta Tuomas Kaukuan keskityksestä.

- Ensimmäinen jakso oli meidän hallussamme, mutta PK-35 on laadukas joukkue ja nimenomaan heidän hyökkäyspään pelaajat aiheuttivat meille ongelmia, RoPS-valmentaja Mannila kertasi.

- Mutta myös me olimme tänään hyviä siinä miten hyökkäsimme, ja saimme maalit sellaisista tilanteista kuin halusimmekin.

PK-35 ei takaiskuista lannistunut. Isännät nousivat nopeasti maalin päähän Gerald Benin osumalla. Ben nikkasi maalin vapaapotkun jälkitilanteesta, jota RoPS ei saanut purettua.

- Annoimme tänään erikoistilanteita vähän liikaakin, Mannila myönsi.

RoPS:n ei tarvinnut isäntien takaa-ajoa montaa minuuttia jännittää. Puolen tunnin kohdalla Otto Kemppainen hankki vieraille rangaistuspotkun, jonka viimeisteli PK-35:n verkkoon Vertti Hänninen.

Ottelun päätösjakson Mannilan miehistö pystyi kontrolloimaan ottelua. Ainoa ropsilaisittain negatiivinen merkintä oli Tuomas Kaukuan loukkaantuminen. Kaukuan tilanteesta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

- Ehkä me jouduimme toisella jaksolla puolustamaan enemmän kuin halusimme. PK-35 otti riskiä ja meillä matkustamiset ja viime päivien rasitukset söivät jo jalkoja, Mannila summasi.

- Aina olisi parempi, jos pystyisimme pitämään palloa pidempiä jaksoja, mutta aivan siihen ei pystytty. Olimme kuitenkin kurinalaisia. Avoimesta pelistä emme juurikaan maalipaikkoja antaneet.

RoPS:n kausi jatkuu jo neljän päivän kuluttua keskiviikkona. Napapiirille saapuu porilainen Musan Salama. Ottelu alkaa kello 18.30. Ennakkoliput ovat myynnissä Valkko-myymälässä Kävelykadulla, Rovaniemen Prismassa sekä netissä www.lippu.fi

PK-35 - RoPS 1-3 (1-3)

2' 0-1 Simo Roiha
7' 0-2 Simo Roiha
12' 1-2 Gerald Ben
34' 1-3 Vertti Hänninen (rp)

RoPS kokoonpano

1 Miikka Mujunen
2 Otto Kemppainen (86' Sampo Ala-Iso)
4 Mohammed Adams
6 Nino Roffelsen
8 Vili Saarikoski (86' Riku-Veli Niska)
10 Tuomas Kaukua (42' Geoffrey Acheampong)
13 Didis Lutumba-Pitah (60' Miska Ylitolva)
17 Luka Kuittinen
18 Vertti Hänninen
19 Joona Lahdenmäki
20 Simo Roiha

30 Lauri-Eemil Vetri
15 Miska Ylitolva
23 Sampo Ala-Iso
24 Riku-Veli Niska
33 Geoffrey Acheampong

Ottelun huippuhetket

Luettu 1115 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227