ROPSKAUPPA.FI                              
lauantai, 26 syyskuu 2015 09:45

Napapiirin sankarit

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
ROPS aloitti kauden kolmella tappiolla. Silloin joukkueen ilmapiiri oli hermostunut. Nyt, reilut neljä kuukautta myöhemmin, tunnelma valmentaja Juha Malisen (keskellä) käskynjaossa on rennompi. RoPS on liigassa toisena, pisteen sarjajohtaja SJK:ta jäljessä. ROPS aloitti kauden kolmella tappiolla. Silloin joukkueen ilmapiiri oli hermostunut. Nyt, reilut neljä kuukautta myöhemmin, tunnelma valmentaja Juha Malisen (keskellä) käskynjaossa on rennompi. RoPS on liigassa toisena, pisteen sarjajohtaja SJK:ta jäljessä. Kuva: Pekka Aho

Juha Malinen on tehnyt tänä vuonna kuten hallitusohjelma toivoo: hän on pidentänyt työuraansa.

RoPSilla on mahdollisuus voittaa tänä syksynä jalkapallon Suomen mestaruus. Jos näin käy, se on pohjoisin jalkapallomestaruus, joka maailmassa on ikinä voitettu.



57-vuotias Malinen on virkaiältään Suomen kokenein huipputason jalkapallovalmentaja. Hän on ollut ammattivalmentaja vuodesta 1986 asti, ilman välivuosia. Malinen on luotsannut pääsarjatasolla kuutta eri seuraa, ja hän on työskennellyt valmentajana myös ulkomailla.

Valmentajapörssissä hänen nimensä on ollut kuitenkin lievässä laskusuunnassa 2010-luvulla. Kun Malinen teki vuosiksi 2014–2015 sopimuksen Rovaniemen Palloseuraan, skeptisimmät arvioivat, että se saattaa jäädä hänen viimeiseksi liigatason valmentajasopimuksekseen.

Nyt kellossa on toinen ääni. Malinen on johdattanut liigaseurojen pk-sektoriin kuuluvan RoPSin taistelemaan sensaatiomaisesti Suomen mestaruudesta. Kesällä Malisen nimi nousi jopa esiin, kun spekuloitiin Suomen A-maajoukkueen seuraavaa päävalmentajaa. Vielä vuosi sitten näin ei olisi tapahtunut.

RoPS-ilmiön ansiosta Malisella ei tule olemaan työllisyysmurheita ainakaan tällä vuosikymmenellä.

– Jaa, Malinen hymähtää.

– Itse olen uskonut koko ajan, että töitä löytyy jatkossakin.



RoPS on ollut hissijoukkueen maineessa. Se on pudonnut 2000-luvulla neljä kertaa Ykköseen ja noussut yhtä monta kertaa takaisin liigaan. Viimeisin nousu tapahtui syksyllä 2012.

Muita rovaniemeläistä jalkapalloa leimanneita asioita ovat olleet ulkomaalaispelaajien suuri määrä, sopupelit, kylmyys ja kaukainen sijainti. Napapiirille on ollut vaikea saada houkuteltua nousevia suomalaisia pelaajia.

Jotain on kuitenkin tapahtunut.

Tällä kaudella RoPSin avauskokoonpanon kotimaisuusaste on ollut liigan korkeimpia, ja kuin vaivihkaa Rovaniemelle on saatu koottua todella nimivahva joukkue. On kokeneita liigan huippupelaajia, kuten Aleksandr Kokko ja Antti Okkonen , tulevia tähtiä, kuten Moshtagh Yaghoubi ja Janne Saksela. Viimeisin vahvistus on Real Madridin organisaatiosta siirtynyt, A-maajoukkueessakin esiintynyt Eero Markkanen.

Laadukkaiden kotimaisten pelaajien hankintaa on helpottanut se, että liigapelaajien palkkataso on laskenut 2010-luvulla selvästi. Esimerkiksi sekä liigan että Ykkösen maalikuninkuuden voittanut Aleksandr Kokko ja entinen maajoukkuepelaaja Antti Okkonen pelaavat Rovaniemellä alle 40 000 euron vuosipalkalla.

Rahalla RoPS ei mällää. Joukkueen pelaajabudjetti on 490 000 euroa. Mestaruudesta rovaniemeläisten kanssa taistelevilla SJK:lla ja HJK:lla vastaavat summat ovat 700 000 ja 1 200 000 euroa.



Puheenjohtaja Risto Niva näkee RoPSin taitekohdaksi vuoden 2011. Silloin Keskusrikospoliisi käynnisti Suomessa laajan sopupelitutkinnan, jonka keskiössä RoPS oli. Käräjäoikeuden mukaan järjesteltyjä pelejä oli vuosina 2008–2011 yhteensä 26, joista 24 oli RoPSin otteluita. Tuomiolle joutui seitsemän RoPSin sambialaista ja kaksi georgialaista pelaajaa. RoPS ei ollut seurana syytettynä, vaan se oli asianomistaja.

– Emme olleet huomanneet mitään. Meitä saattoi syyttää tyhmyydestä ja vääränlaisesta pelaajapolitiikasta, mutta seurana emme olleet tehneet mitään väärää.

Sen jälkeen RoPS muutti radikaalisti toimintatapojaan. Afrikkalaisista pelaajista luovuttiin ja junioritoimintaan alettiin panostaa aiempaa enemmän.

– Ennen vuotta 2011 en halunnut puuttua millään tavalla pelaaja- ja valmentajavalintoihin, mutta sen jälkeen olen halunnut tavata kaikki pelaajat, jotka meille ovat tulleet, Niva sanoo.

Sopupelisotku oli Nivalle kiusallinen paitsi seuran puheenjohtajana myös RoPSin
sponsorina. Nivan omistama ohjelmistoyritys Saraware on ollut koko 2000-luvun RoPSin suurin tukija.

Niva on ollut seuran puheenjohtaja vuodesta 2005 lähtien.



Vaikka RoPS on noussut vasta tällä kaudella valtakunnan tason puheenaiheeksi urheilullisilla ansioillaan, kääntyi kurssi jo aiemmin. Kaudella 2012 RoPS voitti Ykkösen näytöstyyliin ja 2013 Suomen cupin. Tämän kauden menestys on ollut jatkumoa tähän suuntaukseen.

RoPS on ollut aina suomalaisissa jalkapallopiireissä tunnettu siitä, että seuran talous on vankalla pohjalla. Talouden kivijalka on ollut seuran omistama kerrostalo Rovaniemen keskustassa. Liikehuoneistoja talossa on kaksi, asuinhuoneistoja 15, joista suurin osa on joukkueen pelaajien käytössä. Talvikuukausiksi seura vuokraa pelaajien asunnot matkailuyritysten sesonkityöläisille.

Puheenjohtaja Niva myöntää, että taloudellisesti tilanne ei ole yhtä hyvä kuin parhaina aikoina.

– Olemme tehneet viimeisen neljä vuoden aikana yhteensä 600 000–700 000 euroa tappiota.

Edustusjoukkueen toimintaa on pyöritetty jo vuosia noin miljoonan euron vuosibudjetilla. Yhteistyökumppaneilta seura laskee saavansa 350 000, pääsylipputuloista 250 000 ja bingosta 200 000 euroa.

– Talousalueemme on pieni ja isoja yrityksiä vähän. Toisaalta jalkapallo on Rovaniemen selkeä ykköslaji. Esimerkiksi rekisteröityjä jalkapalloilijoita on 1 500, Niva kuvailee toimintaympäristöä.

Kuluvan kauden menestyksen ansiosta RoPS tulee ylittämään budjetoidun yleisökeskiarvonsa reilusti. Budjetti on laskettu 1 500 katsojan mukaan, mutta keskiarvo on jo nyt yli 2 000. Jos jäljellä olevat kaksi kotiottelua pelataan lähes täydelle stadionille, asettuu kauden yleisökeskiarvo lähelle 2 500:aa.

– Valmentajana minulle merkitsee joukkueen menestys tietysti paljon, mutta kaikkein isoin juttu on se, että RoPS on pystynyt hitsaamaan tämän alueen ihmiset yhteen ja nostamaan alueen itsetuntoa.



Jos RoPS voittaa tänä vuonna historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden, se on pohjoisin jalkapallomestaruus, joka maailmassa on ikinä voitettu.

Kansainvälinenkin uutiskynnys ylittyisi. Uutiskuviin haettaisiin joulupukki, poro, revontulia ja napapiirin jalkapallosankarit. Pelaajista haastateltavaksi valikoituisi joku syntyperäinen rovaniemeläinen – eli Simo Roiha, ainoa RoPSissa tällä kaudella peliaikaa saanut rovaniemeläinen pelaaja.

Näkyykö paikallinen identiteetti mitenkään joukkueen arjessa?

– Pelityylissä. Olemme jätkämäinen ryhmä, ja sellaista asennetta Lapissa asuminen vaatii, joukkueen kapteeni Antti Okkonen arvioi.

– Seuran taustaryhmä – puheenjohtaja, toimitusjohtaja, urheilutoimenjohtaja ja junioripuolesta vastaavat – on täysin rovaniemeläinen, ja kun heidän kanssaan keskustelee, vastauksia ei tarvitse hakea rivien välistä. Lapissa puhutaan suoraan. Siksi minäkin olen tänne varmaan niin hyvin sopeutunut, tunnetusti suorapuheinen Malinen säestää.

Sekä Okkonen että Malinen ovat oululaisia.

Okkonen on perheineen asettunut kuitenkin nyt Rovaniemelle. Okkoset ostivat viime vuonna Saarenkylästä talon.

Maliset ovat järjestäneet elämänsä toisin: koti ja perhe on Oulussa, perheenpään työpaikka ja kakkoskoti Rovaniemellä.

– Kaupunkien etäisyys on 200 kilometriä, ja se ei ole Lapissa mitään, Malinen heittää.

Oulu on puolen Suomen pääkaupunki, siellä on isoja yrityksiä ja jalkapalloperinteitä, mutta ei liigajoukkuetta. Mitä Rovaniemellä tehdään paremmin?

– Täällä on vahva lajikulttuuri. Fanit muistavat 1980-luvun menestysajat, ja jalkapallo on säilynyt kaupungin ykköslajina kaikki nämä vuosikymmenet. Siinä on isoin ero. Lisäksi RoPSissa on osaavia ihmisiä joka tontilla, Okkonen arvioi.

Malinen on työskennellyt urallaan monenlaisissa kaupungeissa ja seuroissa. Rovaniemen toimintaympäristöä hän pitää yhtenä parhaista.

– Täällä on hyvä kulttuurinen perusta, olosuhteet ovat erinomaiset, kaikki on lähellä ja lähimmät työyhteisön jäsenet ovat luotettavia. Minulla on tapana puuttua muuhunkin tekemiseen kuin valmentamiseen, ja Rovaniemellä siihen jopa kannustettu. Valmentajalle RoPS on ollut sopivan muokattava ympäristö.


Tausta

Rovaniemen Palloseura

Perustettu: 1950.

Historia: 25 kautta jalkapallon pääsarjassa. Ensimmäinen kausi pääsarjassa 1981. Parhaat saavutukset kaksi SM-pronssia (1986, 1989) ja kaksi Suomen cupin voittoa (1986, 2013). Selviytyi kaudella 1987–88 Euroopan cup-voittajien cupissa 3. kierrokselle.

Oho: Jos RoPS voittaa jalkapallon Suomen mestaruuden, se on maailman pohjoisin jalkapallomestaruus. Miesten jalkapallon ennätystä pitää tällä hetkellä KA Akureyri, joka voitti Islannin mestaruuden vuonna 1989. RoPSia pohjoisempia pääsarjajoukkueita tällä hetkellä ovat vain Tromsö IL ja Bodö/Glimt, joista kumpikaan ei ole koskaan voittanut Norjan mestaruutta. Absoluuttista jalkapallon pohjoisuusennätystä pitää Kemin Into, joka voitti naisten Suomen mestaruuden 1976 ja 1977. RoPS ottaisi siis haltuunsa tämänkin tittelin.

Muuta: Pelasi 1980-luvulla pääsarjatasolla myös jääpalloa.

Tapio Neva
© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 337 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227