ROPSKAUPPA.FI                              
torstai, 12 helmikuu 2015 18:38

Kolumni: Riski

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPSin Päävalmentaja Juha Malinen otti tietoisen riskin hajottaessaan viime kauden joukkueensa. Niin teki myös seura lykätessään joukkueen kasaamisen viime vuosia myöhempään. Malisen tavoitteena on rakentaa ryhmä, joka soveltuu optimaalisesti hänen pelitapaansa. Päävalmentajan vaatimustaso on korkea, hän ei ole kelpuuttanut pelaajia, jotka eivät ole täyttäneet hänen ihanteitaan. Hän otti riskin ja RoPS otti riskin.



Kokeneella valmentajalle oli väistämättä yllätys, kuinka kiven alla pelaajat aluksi olivat. Malinen on korostanut, että aiempaa vähemmillä pelimerkeillä operoivan RoPSin vetovoima on ollut yllättävän heikko. Riski uhkasi konkretisoitua: jääkö valmentajan käteen vain hylkytavaralavan pelaajia? Kokenut valmentaja ei kuitenkaan ainakaan julkisesti hermoillut, vaan jatkoi saalistusta pelaajabasaareissa. Viime viikkoina RoPSin haaviin on uinut kehukaloja toisensa perään. Sopimuksen tehneet pelaajat vaikuttavat lähes laita luvulla hyviltä hankinnoilta, ja testimies Ibiyomikin kontrahdin arvoiselta. Jo nyt on selvää, että tulevan sesongin RoPS tulee olemaan laadukkaampi kuin viime kauden nippu. Riski kannatti.

RoPS tarvitsee vahvaan avauskokoonpanoonsa enää ykköshyökkääjän. En lähtisi merta edemmäs kalaan, vaan nappaisin jo kulttipelaajaksi nousseen Aleksandr Kokon takaisin, jos hän vielä saatavilla on. ”Boriksen” 77 ottelua/39 maalia RoPSissa on näyttö, joka puhukoon vastustamattomasti puolestaan. Kokonaisvaltaisesti paremman hyökkääjän kaappaaminen RoPSiin tuntuu liki mahdottomalta ajatukselta.

Muutaman rotaatiopelaajan joukkue luonnollisesti tarvitsee.

Toki vasta tulevat Liigacupin pelit näyttävät, mikä joukkueen taso tällä hetkellä on. Eikä talviturnauskaan vielä kerro varsinaisen kauden voimasuhteista. Mahdollisiin heikkouksiin on kuitenkin vielä hyvin aikaa reagoida. RoPSille Liigacup on etupäässä pelaajien testausta, ja uusien miesten sekä pelitavan sisäänajoa. Keskeneräisyydestä huolimatta jatkopaikka on realistinen tavoite.

Malinen on kasannut näköisensä joukkueen ja vie rakennustyön loppuun kevään aikana. Kentällä nähtäneen viime kauteen verrattuna astetta kyynisempi RoPS. Malinen ruuvannee peliä suoraviivaisempaan suuntaan, jottei viime kaudella nähty tehoton pallokontrollifutis ja heikko menestys toistuisi. Tyylipisteillä ei Veikkausliigassa tee mitään. Jalkapallossa on lopunperin kysymys voittamisesta.

Markku Saukko
© 2015 Lapin Kansa

Luettu 1023 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227