Pirteän peli-ilmeen löytänyt RoPS olisi jopa ansainnut kauden kolmannen voiton, mutta nopeita käänteitä saaneessa ottelussa pisteet menivät jakoon 3–3 (2–2) lopputuloksella.
RoPSin täydellisen illan pilasi JJK:n Tamas Gruborovics, jonka kaukolaukaus yllätti maalivahti Alex Nyomin vain pari minuuttia ennen peliajan päättymistä.
– Olen todella pettynyt lopputulokseen. Pelissä oli nyt sitä rohkeutta ja päättäväisyyttä, mutta voitto jäi saamatta, RoPSin valmentaja Matti Hiukka harmitteli.
OTTELU käynnistyi jyväskyläläisten ja erityisesti Babatunde Wusun tahdissa. Kylmä suihku kotijoukkueen niskaan tuli jo 8. minuutilla, kun RoPSin puolustus unohti Mikko Mannisen ja Wusun täysin vapaaksi. Wusu ohjasi Mannisen syötöstä pallon helposti isäntien maaliin.
Myös Wusun 0–2 osuma meni RoPSin puolustuksen piikkiin. Nigerialaishyökkääjä oli 40. minuutilla jälleen vapaassa paikassa ja pisti pallon pömpeliin.
Täydellinen käänne tapahtui Wusun kahden maalin jälkeen ensimmäisen puoliajan viimeisillä minuuteilla. RoPSin Jose Manuel Riveran laukomista kahdesta kulmapotkusta syntyi kaksi maalia, ja tauolle mentiin yllättäen tasatilanteessa.
Rivera tykitti kotijoukkueen avausmaalin suoraan kulmapotkusta. Toisen maalin viimeisteli Thomas Götzl päällään.
– Kulmapotkut ovat osa jalkapalloa. Onhan niitä vähän harjoiteltukin, myös toisella puoliajalla tiukkoja tilanteita JJK-maalille kulmureillaan järjestänyt Rivera tuumi.
ROPS löysi salamamaaleista aivan uudenlaisen taisteluilmeen ja hallitsi toista puoliaikaa suvereenisti ottelun loppuminuuteille asti.
Pitkäksi venynyt putki ilman voittoja näytti jo katkeavan, kun RoPSin Mika Lahtinen rokotti vanhaa seuraansa 64. minuutilla. Lahtisen pusku yllätti maalivahti Janne Korhosen. Syöttäjäksi merkittiin Albin Granlund.
– Viikolla puhuttiin harjoituksissa, että pitää pelata rohkeasti ja pyrkiä avaamaan riskillä. Toisella puoliajalla sitten löytyikin päättäväisyyttä mennä eteenpäin, kotijoukkueen valmentaja Hiukka sanaili.
Pettyneitä lopputulokseen oltiin myös vierasjoukkueen leirissä. Kolme pistettä olisi ollut tarpeen eurokentille tähyilevälle JJK:lle.
– Ei täältä missään nimessä ollut helppoa saada yhtä pistettäkään. Meillä oli tukalaa, kun RoPS rynni toisen puoliajan alkuun hyvällä ilmeellä ja liikkeellä.
– Piste tuli ja siihen on tyytyminen. Pelaajille pitää nostaa hattua, että pystyttiin tasoittamaan, JJK:n valmentaja Kari Martonen totesi.
OTTELUN jälkeen varsinkin kotijoukkueen suunnasta tuli kritiikkiä tuomaritoimintaa kohtaan.
– Tuomaritoiminta ei missään nimessä ollut liigatason arvoista. Tuntuu, että vaparit ja paitsiotilanteet kääntyvät meitä vastaan, Matti Hiukka latasi.
Ottelupuntari
Keskuskentällä riitti tapahtumia
Miten kävi: RoPS-JJK 3–3 (2–2)
Mikä ratkaisi: Ottelussa nähtiin tapahtumia ja käänteitä harvinaisen runsaasti. Tasapeli oli kenttätapahtumiin nähden jokseenkin oikeudenmukainen lopputulos. Vielä Tamas Gruborovicsin lopussa lataaman tasoituksen jälkeen molemmilla joukkueilla oli paikka voittomaaliin.
Oho! RoPS lähestyy uhkaavasti Kumun ja KooTeePeen jakamaa Veikkausliigan ”ennätystä”. RoPS on pelannut 20 ottelua peräkkäin ilman voittoa. Kumun ja KooTeePeen lukema on 21.
Entä nyt? RoPSin mahdollisuudet liigapaikan säilyttämiseen ovat enää teoreettiset. Sunnuntai- illan pirteää ilmettä voisi kuitenkin jatkaa keskiviikon vierasottelussa FC Honkaa vastaan.
Jaarli Pirkkiö
© 2011 Lapin Kansa
maanantai, 19 syyskuu 2011 12:33
Tasapeli laiha lohtu taistelusta
Kirjoittanut Rovaniemen Palloseura
Rovaniemen Palloseuran taistelua Keskuskentän valoissa ei palkittu kolmella pisteellä, vaan vierailija JJK tuli lopussa väkisin tasoihin sunnuntai-illan jalkapalloliigan kamppailussa.