ROPSKAUPPA.FI                              
keskiviikko, 10 elokuu 2011 10:03

”Myös pelaajien on katsottava peiliin!”

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Matti Hiukka veti tiistaina ensimmäiset harjoitukset RoPSin päävalmentajana. Matti Hiukka veti tiistaina ensimmäiset harjoitukset RoPSin päävalmentajana.

RoPSin liigajoukkueen pelaajien päällimmäinen puheenaihe tiistaina oli valmentajanvaihdos.

 – Eihän nämä koskaan mukavilta tunnu, mutta kun joukkuetta ei voi vaihtaa, saa valmentaja lähteä, kapteeni Tuomo Könönen kertoo.
Kokenut ammattilainen myöntää olevansa pahoillaan John Allenin puolesta.
 – Hän teki valtavan työn todella vaikealla kaudella. Myös meidän pelaajien on nyt katsottava peiliin, sillä vaikka valmentaja kantaa vastuun tuloksesta, niin me sen tuolla kentällä viime kädessä teemme.
Könösen mielestä potkut olivat kuitenkin oikea ratkaisu.
 – Jotakin oli pakko tehdä. Ajoitus oli oikea, sillä meillä on vielä täydet mahdollisuudet säilyä liigassa. Kohta olisi voinut olla myöhäistä.
Könönen toivoo vaihdoksen aukaisevan joukkueen henkisen solmun, joka on näkynyt esimerkiksi pelaajien itseluottamuksen puutteena.
 – Toivottavasti tämä herättää kaikki taas pelaamaan tasollaan.
Valmentajan vaihduttua myös taistelu avauskokoonpanon paikoista kiihtyy.
 – Tämä sota soditaan loppuun asti.
Könöselle valmentajan potkut ovat arkipäivää. Viime kaudella PS Kemistä lähti Oleg Eprintsev.
 – Ja Norjan vuosina useampikin koutsi kesken kauden.

Markku Saukko
© 2011 Lapin Kansa

Luettu 1917 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309