ROPSKAUPPA.FI                              
keskiviikko, 06 lokakuu 2010 14:58

RoPS pää kylmänä kahdelle viimeiselle kierrokselle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseura on johtanut Ykköstä lähes koko kauden, ja lähtee paalupaikalta myös kahdelle viimeiselle kierrokselle. Sarjajohto Viikinkeihin on kaksi pistettä. Ratkaisun hetkillä päävalmentaja John Allen on luottavainen, murskavoitto PoPasta (8-1) ja viime viikonlopun vierasvoitto PK-35 Vantaasta on nostanut joukkueen itseluottamuksen taas kevätkierroksen voittoputken tasolle.

- Tilanteemme on hyvä, mutta jokainen pelaaja tietää, että keskittyminen on suunnattu vain seuraavaan otteluun. Mitään muuta emme mieti.
Allen oli tyytyväinen omiensa esitykseen Vantaalla, mutta vain toisen puoliajan osalta.
- Ensimmäisen jakson olimme huonoja, ja PK:lla oli hyviä maalipaikkoja. Onneksi teimme aivan puoliajan loppuun helpottavan maalin. Puoliajalla palasimme tutumpaan kenttäryhmitykseen, saimme pelin haltuumme ja otimme ansaitun voiton, Allen kertoo.

Lauantaina RoPS kohtaa putoamiskamppailussa olevan Hämeenlinnan vieraissa.
- Tiedostamme täysin vastustajan vaarallisuuden, meidän on pelattava huippupeli ottaaksemme voiton. Hämeenlinna on vahvistunut kauden aikana, ja erityisesti Pekka Sihvola on todella vaarallinen maalintekijä.
Allen korostaa hermokontrollin merkitystä ratkaisuhetkillä.
- Meidän on pidettävä pää kylmänä.

RoPS nousi liigaan kaudella 2007 karsintojen kautta. Suoran nousun se hukkasi viimeisellä kierroksella häviämällä juuri Hämeenlinnalle.

RoPS pääsee Hämeenlinnaan lähes parhaalla kokoonpanollaan. Kapteeni Janne Turpeenniemi kärsii pelikieltoa, ja hänen paikkansa laitapuolustajana ottanee Valter Khorguashvili. Loukkaantuneita sinipaitojen riveissä ei ole pitkäaikaispotilaita Jarno Tenkulaa ja Chileshe Chibweä lukuun ottamatta.

Ykkösen voitto ja suora nousu voi ratketa jo lauantaina. Jos RoPS voittaa ottelunsa, myös Viikinkien on voitettava TPV.

© 2010 RoPS

Luettu 1191 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227