ROPSKAUPPA.FI                              
sunnuntai, 08 elokuu 2010 18:11

Pelaajakortti: ”Pikku Kolli” ei ota paineita isänsä maineesta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
OMAN TIEN KULKIJA. Arto Vikman aikoo keskittyä omaan uraansa ja edetä maltillisesti, vaikka haaveet ovatkin ulkomailla pelaamisessa. OMAN TIEN KULKIJA. Arto Vikman aikoo keskittyä omaan uraansa ja edetä maltillisesti, vaikka haaveet ovatkin ulkomailla pelaamisessa.

RoPSin oma kasvatti Arto Vikman liittyi RoPSin harjoitusvahvuuteen talvella. Try out-jakson jälkeen hän sai sopimuksen, mutta ei itsekään kuvitellut, että pelaisi avauskokoonpanossa RoPSin maalissa. Vikman on pelannut ennen PS Kemi peliä kaikki kauden 15 ottelua, kun ykkösvahdiksi hankittu Mika Huuhtanen loukkaantui vaikeasti. Vikman on hoitanut tonttinsa kunnialla sarjajohtajan veräjän suulla.

”Harjoituskauden hyvät pelit antoivat itseluottamusta, joten sarjapelitkään eivät hirvittäneet. Toki tilanne tuli eteen yllättäen, kun Mika loukkaantui”, maalivahti kertoo.

Arto Vikman on RoPSin kakkosvalmentajan Matti ”Kolli” Vikmanin poika. Matti muistetaan ennen kaikkea loisteliaasta urastaan RoPSin maalivahtina. Vikman torjui liigassa 84 peliä ja oli mukana voittamassa kahta SM-pronssia.

”En ota paineita isän urasta. Teen itse oman tieni, mutta olen tietenkin kiitollinen kaikesta ohjauksesta ja neuvoista.”

 

Kuka? Arto Vikman, 21. Pelipaikka: maalivahti.

Pelaajatausta: Peliura alkoi jo 5-vuotiaana RoPSin nappulaliigassa Oxfordin joukkueessa. Nappulaiän jälkeen Vikman jatkoi pelaamista RoPSin juniorijoukkueissa. Hän siirtyi 10-vuotiaana naapuriseura Lynxiin, kunnes palasi taas 13-vuotiaana kasvattajaseuraansa. Kaudella 2007 hän pelasi Kakkosessa Lynxissä, kun Lynx oli liigassa pelaavan RoPSin farmiseura. Kaudeksi 2008 Vikman siirtyi Hyvinkään Palloseuraan Kakkoseen, mutta loukkaantuminen pilasi kauden.

”Viime kausi menikin rynnäkkökivääri kanniskellessa armeijassa”, Vikman muistelee.

”Tämä kausi on ollut hieno. Etenkin kun muistaa sen, etten ollut pelannut tosissani yli puoleentoista vuoteen.”

 

Miksi tulit RoPSiin? ”Urani oli aika lailla pysähdyksissä, kun sain mahdollisuuden tulla näyttämään taitojani John Allenille.”

Uratavoitteet: Vikmanin tavoite on pelata ehjä kausi ja nousta ensi kaudella liigavahdiksi. Unelmat ovat ulkomailla, mutta veskari etenee urallaan maltillisesti. RoPSin uuden maalivahdin Alex Nyomin liittyminen joukkueeseen ei hermostuta rovaniemeläistä: ”On hyvä, että pelipaikoista on kilpailua ja harjoitukset ovat tehokkaampia, kun mukana on toinenkin veskari.”

Vahvuutesi ja heikkoutesi jalkapalloilijana? Vikman pitää vahvuuksinaan perustorjuntoja ja aiemmin hankaluuksia tuottaneiden keskityspallojen pelaaminen on parantunut kauden aikana.

”Parannettavaa on etenkin avauksissa, ja pelinohjaamisessa”, mies ruotii.

Esikuvat ja suosikkijoukkue:

Suosikkipelaaja ja esikuva on tanskalainen Peter Schmeichel, Euroopan mestari, joka oli urallaan muun muassa Manchester Unitedin kulmakiviä, ja yksi tärkeimmistä miehistä kauden 1999 triplamestaruuden takana. Suosikkijoukkueita Vikmanilla ei varsinaisesti ole

” Tai odotahan, kannatan Barcelonaa, mutta vain siksi, että Albin Granlund fanittaa Real Madridia”, Vikman nauraa.

Harrastukset: Vikman harrastaa lenkkeilyä ja ruuanlaittoa. ”Bravuurini on kanapasta. ”Pikku-Kolli kuuntelee myös musiikkia laidasta laitaan ja suosikkielokuvia ovat Kummisedät

RoPSin sijoitus tulevalla kaudella? ”Sarjajohtaja ei luovu paikastaan”, Vikman toteaa isojen hanskojensa takaa.

Markku Saukko
© 2010 Uusi Rovaniemi

Luettu 1893 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227