maanantai, 20 joulukuu 2004 02:00

RoPSin liigajoukkueen budjetti 641000 euroa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran johto jatkaa entisessä kokoonpanossa. Vuosikokous valitsi Markku Hyvösen toisen kerran puheenjohtajaksi. Myös johtokunnan muut erovuoroiset Oskari Jänkälä ja Juhani Juuruspolvi valittiin jatkamaan tehtävässä.

 

RoPSin ensi vuoden budjetin loppusumma on runsaat 1,5 miljoonaa euroa. Liigajoukkueen budjetti on 641000 euroa, missä on hieman kasvua edelliskaudesta.

Ensi vuoden toimintasuunnitelmassa on raamitettu ratkaisua olosuhdeongelmiin. RoPSilla on edessä viimeinen poikkeuslupavuosi Jalkapalloliigan olosuhdevaatimuksiin, joten asialla on jo kiire. Seura pyrkii vaikuttamaan kaikin tavoin, että kaupunkiin saataisiin päätös kolmannen sukupolven lämmitettävästä, monikäyttöisestä keinonurmella varustetusta jalkapallostadionista.

RoPSin ensi kauden tavoitteisiin kuuluu menestyminen ylimmällä sarjatasolla. Joukkueen kotimaisuusastetta on pyritty nostamaan ja omia junioreita nostetaan edustusjoukkueen harjoitusryhmään. RoPS ei ole unohtanut kansainvälisiäkään pelejä. Niitä on tarjolla menestymisen myötä.

Nuorisokasvatus on edelleen yksi seuran kulmakiviä. Junioritoiminnassa on koko ajan tehostamisen varaa. Valmentajakoulutus on osa tätä prosessia. Harrastajamäärä pyritään pitämään vähintään nykytasolla.

Taloudellisesti seuran tavoitteena on rakentaa urheilubudjetti, joka mahdollistaa pelaamisen ylimmällä sarjatasolla. Tavoitteena on myös pysyä paikkakunnan ”ykkösbingona”. Yhteistyökumppaneiden hankintaa pyritään laajentamaan leveämmälle pohjalle. (KP)

© 2004 Lapin Kansa

Luettu 774 kertaa