sunnuntai, 27 heinäkuu 2003 03:00

RoPSin vieraaksi sarjan kuumin ryhmä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Ykkösen sarjakärkeen noussut RoPS saa sunnuntaina Keskuskentälle vieraakseen Ykkösen kuntopuntarin ykkösnimen Naantalin VG-62:n.

 

Turkulaisen Interin farmiseurana toimiva VG-62 on äitynyt hurjaan vireeseen. Viime torstaina sen sai kokea Korsholm. Mustasaarelaiset poistuivat kotimatkalle 7-0 tappio niskassaan. Tuolloin VG-62:n maalitykkinä heilui Interin Richard Teberio, joka teki ottelussa kolme maalia. Se nähdäänkö Teberio tänään Keskuskentällä on vielä arvoitus, sillä Inter pelaa saman aikaisesti HJKta vastaan Helsingissä, joten maalitykille voi olla käyttöä myös siellä. Ilman Teberiotakin VG-62 on vaarallinen vastustaja, joten sinipaidat saavat tehdä täyden päivätyön voittoputkensa jatkamiseksi.

Mielenkiintoiseksi naantalilaisten ryhmän tekee se, että vielä talvella joukkueen valmentajana toimi rovaniemeläisille tuttu mies Kari Virtanen. Nythän Karo valmentaa Interiä, mutta nykyisin vastuuvalmentajana toimivalla Jami Walleniuksella on taatusti hyvät tiedot käytössään kotijoukkueesta.

RoPS saa otteluun takaisin pelikiellosta vapautuvan laitapuolustaja Norbert Kerenyin. Muutoin joukkue jatkaa samalla kokoonpanolla kuin sunnuntain OLS-ottelussa. Mika Gröhnin nenävamma osoittautui pelättyä lievemmäksi, joten hänkin on pelikunnossa. Joukkueen puolustuksesta puuttuu kuitenkin vielä polvivammainen Juho Kirjonen, jonka polvesta löytyi magneettikuvauksessa sisusidevamma. Se vaatii parin viikon levon, joten mies palaa piakkoin joukkueen kokoonpanoon.

Ottelu alkaa Keskuskentällä 18.30, ja siinä oikeutta jakaa oululainen Herkko Holopainen.

Rovaniemen Palloseura: 1 Sandor Matus, 2 Juha Puro, 3 Petri Jalava, 4 Juho Kirjonen, 5 George Chilufya, 6 Norbert Kerenyi, 7 Matias Turpeinen, 9 Zeddy Saileti, 10 Tibor Markus, 11 Juha Majava, 12 Matti Vikman, 13 Jouko Turpeenniemi, 14 Jari Gröhn, 15 Johannes Jukkola, 16 Mika Huikari, 17 Matti Kutila, 18 Janne Järvinen, 19 Mika Hänninen, 20 Janne Uusinarkaus, 22 Mika Gröhn.

Valmentajat György Hamori ja Matti Vikman (mv), joukkueenjohtaja Timo Gerdt, manageri Jouko Kiistala.

VG-62 Naantali: 1 Jani Mäkilä, 2 Mikko Siren, 3 Jukka Sinisalo, 4 Rainer Wiljanen, 5 Toni Järvinen, 6 Petteri Pitkänen, 7 Tuomas Kiiski, 9 Matti Heimo, 11 Teemu Vihtilä, 12 Sami Sinkkonen, 13 Rami Salomaa, 14 Pablo Parmo, 15 Mika Terävä, 16 Patrick Nyström, 20 Tero Roos, 22 Valtteri Laaksonen, 24 Mikko Harjanne, 29 Tero Tammenlaakso.

Valmentajat Kari Virtanen ja Jami Wallenius, joukkueenjohtaja Leo Tommila.

2003 Lapin Kansa

Luettu 1654 kertaa