Uutiset

Miehet

Kesäinen sunnuntai-ilta tarjosi viihdyttävän vaikkakin vähämaalisen ottelun. Lopputulos 1-1.

RoPS pelaa Miesten Ykkösessä kolme peliä reilun viikon sisään. Keskiviikon vieraspelistä jäi hampaan koloon, sunnuntai-iltana Rovaniemen Keskuskentän vieraaksi saapuu KuPS Akatemia.

Rovaniemen Keskuskentällä vietettiin hieno iltapäivä ja ilta jalkapallon parissa. Sekä miehet että naiset saivat maalihanat hyvin auki ja täydet pisteet jäivät Rovaniemelle.

RoPSin vieraaksi saapuu viime kaudelta Kakkosesta tuttu joukkue FC Vaajakoski.

Äitienpäivän ottelussa vastaan asettuu perinteinen jalkapalloseura ja tuttu valmentaja. Jazzia luotsaa tällä kaudella viime vuonna RoPS:n päävalmentajana toiminut Ville Ulanen.

sunnuntai, 05 touko 2024 11:34

RoPS taipui jälleen yhden maalin tappioon

HJK Klubi 04 vei pisteet mukanaan 0-1 päättyneessä ottelussa.

perjantai, 03 touko 2024 10:47

RoPS:n vieraaksi HJK Klubi 04

RoPS kohtaa Miesten Ykkösessä jo sarjan toisen helsinkiläisjoukkueen. Pistetili avautui Atlantista vastaan, nyt haussa on kauden ensimmäinen voitto.

Vastaan asettuva helsinkiläisjoukkue on aloittanut kauden kahdella voitolla. RoPS lähtee hakemaan ensimmäisiä merkintöjä pistesarakkeeseen paremman joukkuepuolustuksen kautta.

Miesten Ykkösen kausi on alkanut RoPS:n osalta hyvällä taisteluilmeellä – vain pisteet puuttuvat.

Miesten Ykkösen kausi pyörähti käyntiin viime viikonloppuna, ensimmäinen kotiottelu pelataan raikkaassa kevätkelissä lauantaina 20. huhtikuuta.

Rovaniemen Palloseura aloittaa uuden kauden kokonaan uudella sarjatasolla lauantaina 13. huhtikuuta Kokkolan Pallo-Veikkojen vieraana.

Joukkueen konkaripelaaja on iloinen, että on saanut harjoitella terveenä ja uskoo RoPS:n tämän kauden joukkueen olevan yllätysvalmis.

keskiviikko, 03 huhtikuu 2024 11:30

RoPS mukana Suomen Cupin arvonnoissa

Miehet kohtaavat 3. kierroksen ottelussa JBK:n, naiset arvottiin suoraan seuraavalle kierrokselle.

Joukkueen vahvuudessa mukana myös uusi sopimuspelaaja Aaro Tiihonen sekä kaksi muuta pelaajaa, joiden jatko selviää harjoitusotteluiden jälkeen.

torstai, 14 maaliskuu 2024 12:04

UUTTA – VIP Kausarilla lisää pelitunnelmaa!

Viihdy ja koe uusia tähtihetkiä kavereiden kanssa!

RoPS avaa kautensa vierasottelulla Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan 13. huhtikuuta. Ensimmäinen kotipeli on luvassa viikkoa myöhemmin.

sunnuntai, 21 tammikuu 2024 14:04

Simo Roiha tekee paluun Rovaniemen Palloseuraan

Joukkueen hyökkäyspäätä vahvistavat myös viime kauden tehomiehet Tomas Varhi ja Aapo Savolainen.

Seuran edustusjoukkueiden valmennustiimeissä ja juniorityön kehittämisen avainpaikoilla jatkavat monet tutut kasvot. Naisten edustusjoukkue jatkaa Juho Pernun johdolla ja pelaajarunkokin on jo hyvällä mallilla.

Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkueen Ykköseen kauden päätteeksi luotsannut Ville Ulanen jättää Rovaniemen kiitollisin ja haikein mielin.

sunnuntai, 22 lokakuu 2023 15:08

RoPS pelaa kaudella 2024 Miesten Ykkösessä

Rovaniemen Palloseura voitti kaksiosaisessa karsintaottelussa Lahden Reippaan yhteismaalin 4-3. Ratkaiseva maali syntyi vasta jatko-ottelussa.

Miesten edustusjoukkueen pitkä kausi huipentuu jännittävään karsintaotteluun kotikentällä, jossa ratkaistaan millä sarjatasolla joukkue pelaa seuraavalla kaudella.

Jännittävä jalkapallosyksy huipentuu ensi lauantaina, kun selviää, nouseeko RoPS Ykköseen kaudelle 2024. Kaksiosaisen karsinnan ensimmäinen osaottelu Lahdessa päättyi 2–3 RoPS:n voittoon.

Ykkösen kaksiosaisessa karsintaottelussa vastaan asettuu perinteikäs jalkapalloseura Lahden Reipas. Otteluparin voittaja nousee ensi kaudeksi Ykköseen, hävinnyt jatkaa tämän kauden tapaan Kakkosessa.

RoPS Naiset voitti kauden viimeisen ottelunsa Närpiössä 3-0 ja saavutti tavoitteen sijoittumisesta kolmen kärkeen.

maanantai, 25 syyskuu 2023 09:01

Valmentaja kohtaa pelaajan yksilönä

RoPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Ville Ulanen tekee työtä koko persoonallaan.  

sunnuntai, 10 syyskuu 2023 10:18

RoPS lähestyy kärkisijoja Miesten Kakkosessa

RoPS otti vakuuttavan 4-0 voiton JBK:sta ja on enää kaksi pistettä perässä lohkokärki Oulun Luistinseuraa, jonka kohtaa ensi viikonloppuna.

Kuopion Elo ei antanut pisteitä helposti matkaan Rovaniemelle, mutta joukkue venyi lopulta 2-3 voittoon pienellä pelaajaringillä.

RoPS:n puolustuspeli kohentui merkittävästi viikon takaisesta kohtaamisesta Vaajakoskea vastaan.

RoPS:n maalikuningas tällä kaudella on ollut Pirkanmaalta Rovaniemelle päätynyt Tomas Varhi. Vapaa-ajalla nuori mies on rauhallinen tarkkailija, kentällä hän etsii koko ajan paikkaa, josta rynnätä maalintekoon.

Tomas Varhin maalivire jatkui myös Kuopiossa.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi