Uutisarkisto

Kaikki uutiset

Näytetään nimikkeet avainsanan mukaan:sopimusuutiset

perjantai, 10 marraskuu 2017 11:55

Toni Koskela Rovaniemen Palloseuran päävalmentajaksi

Päättyneellä kaudella Klubi 04:n Ykköseen nostanut Toni Koskela, 34, on Rovaniemen Palloseuran seuraava päävalmentaja. RoPS:n ja Koskelan sopimus on kolmivuotinen.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Simo Roihan jatko Rovaniemen Palloseurassa on varmistunut. RoPS sekä kannattajien lemmikiksi noussut 26-vuotias hyökkääjä allekirjoittivat aiemmin tällä viikolla kauden 2018 kattavan pelaajasopimuksen.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Rovaniemen Palloseuran tulevan kauden runko vankistui merkittävällä pelaajasopimuksella. RoPS ja puolustaja Juuso Hämäläinen, 23, ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen kaudesta 2018.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Viime kaudella paluun Napapiirille tehnyt Eetu Muinonen, 31, jatkaa Rovaniemen Palloseurassa myös kaudella 2018. Jatkosopimus on vuoden mittainen.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkuetta kaudesta 2014 valmentanut Juha Malinen siirtyy kuluvan kauden päätteeksi Suomen U21 poikamaajoukkueen päävalmentajaksi.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
perjantai, 06 lokakuu 2017 19:08

Kapteeni Antti Okkonen jatkaa RoPS:ssa kaudella 2018

Rovaniemen Palloseuran ensi kauden joukkue täydentyi tänään tärkeällä palasella. RoPS ja kapteeni Antti Okkonen allekirjoittivat jatkosopimuksen kaudesta 2018.

Julkaistu kategoriassa Miehet

Rovaniemen Palloseura on kiinnittänyt 17-vuotiaan puolustajalupaus Juho Hyvärisen kauden 2020 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Kyseessä on jatko viime vuoden lokakuussa tehdylle sopimukselle.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Rovaniemen Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Timo Stavitskin option. HJK:sta ja Klubi 04:stä tälle kaudelle Napapiirille siirtynyt Stavitski, 18, jatkaa RoPS:ssa ainakin kauden 2018 loppuun.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Saksan ja Ghanan kansalaisuudet omaava, mutta Saksan Hampurissa syntynyt keskushyökkääjä Glenn Gabriel on liittynyt Rovaniemen Palloseuraan loppukauden mittaisella sopimuksella.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Heinäkuussa Rovaniemen Palloseuraan saapunut keskikenttämies Charlie Trafford siirtyy Skotlannin mestaruussarjassa pelaavaan Inverness Caledonian Thistleen. Trafford edustaa Rovaniemen Palloseuraa vielä ensi maanantain HJK-ottelussa.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
perjantai, 21 heinäkuu 2017 11:03

RoPS lainasi Lappalaisen Helsingin Jalkapalloklubista

HJK:n lupaava laitahyökkääjä Lassi Lappalainen, 18, siirtyy Rovaniemen Palloseuraan loppukauden mittaisella lainalla. Lappalaisella on Helsingin Jalkapalloklubin kanssa kauteen 2019 ulottuva sopimus.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
perjantai, 14 heinäkuu 2017 16:25

Pablo González tekee chileläistä jalkapallohistoriaa

Rovaniemen Palloseuran tuorein vahvistus on kolmekymppinen keskikenttämies Chilestä. RoPS ja Pablo "Mota" González ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen. Mukana on optio ensi kaudesta.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Kanadalainen Charlie Trafford, 25, ja Rovaniemen Palloseura ovat tänään allekirjoittaneet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on mukana molemminpuolinen optio ensi kaudesta.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
tiistai, 04 heinäkuu 2017 10:00

Robert Taylor siirtyy Tukholman AIK:hon

Rovaniemen Palloseuran 22-vuotias keskikenttämies Robert Taylor siirtyy Ruotsin suurseura AIK Fotbolliin. Taylorin sopimus AIK:n kanssa on kolme ja puolivuotinen. Rovaniemen Palloseuralle kyseessä on yksi seuran merkittävimmistä pelaajakaupoista.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
torstai, 30 maaliskuu 2017 20:23

Keskuskenttä valmiina kevään avausotteluun

Rovaniemen Palloseuran uudet vahvistukset esittäytyvät ensimmäistä kertaa kotiyleisölle huomenna perjantaina. Keskuskentän kevätkauden avaa kuuma paikallisottelu RoPS - PS Kemi. Ottelu alkaa kello 18.00.

Julkaistu kategoriassa Miehet
keskiviikko, 29 maaliskuu 2017 19:44

Serbitoppari Ivan Tatomirović Rovaniemen Palloseuraan

Rovaniemen Palloseura ja serbialainen keskuspuolustaja Ivan Tatomirović ovat tänään allekirjoittaneet kauden loppuun kestävän pelaajasopimuksen. Viime kaudella Tatomirović edusti Veikkausliigassa hopealle yltänyttä Helsingin Jalkapalloklubia.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
lauantai, 18 maaliskuu 2017 13:00

Ricardo siirtyy norjalaisseura Bodø/Glimt:iin.

Rovaniemen Palloseuraa keväästä 2015 edustanut brasilialaismaalivahti Ricardo Friedrich jatkaa uraansa Norjassa. RoPS ja Ricardo ovat purkaneet voimassaolevan pelaajasopimuksen hyvässä yhteisymmärryksessä. Ricardon uusi seura on Norjan ykkösdivisioonassa pelaava Bodø/Glimt.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Helsingin Jalkapalloklubin 17-vuotias keskikenttäpelaaja Saku Ylätupa siirtyy vuoden lainasopimuksella Rovaniemen Palloseuraan. Viime kaudella HJK:n reservijoukkue Klubi 04:ssa pelannut Ylätupa kuuluu myös Suomen alle 19-vuotiaiden poikamaajoukkueeseen.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
tiistai, 21 helmikuu 2017 07:29

Vielä kerran Keskuskentällä - Jarkko Lahdenmäki

Keskuskentän lumen peittämää jalkapallonurmea kiertää vastikään lanattu hiihtolatu. Ladun yli hypähtää lähes kaksimetrinen mieshahmo sinisessä toppatakissa varoen tallomasta priimakunnossa olevia perinteisen uria. Jarkko Lahdenmäki suorittaa vielä viimeisen katselmuksen Rovaniemen talviseen jalkapallopyhättöön.

Julkaistu kategoriassa Miehet

Ensimmäiset yhteydenotot tulivat marras-joulukuun vaihteessa. Tanskan suurseuroihin lukeutuva FC Midtjylland oli kiinnostunut RoPS:n nuoresta lupauksesta Pyry Hannolasta. Joulu-tammikuun ajan seurojen välillä neuvoteltiin mahdollisen siirron yksityiskohdista. Tällä viikolla voitiin julkistaa neuvottelujen lopputulos - Pyry Hannola siirtyy kolmen vuoden sopimuksella Jyllannin niemimaalle.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
maanantai, 23 tammikuu 2017 15:03

Anselmi Nurmela vuoden sopimuksella Napapiirille

Anselmi Nurmela sekä Rovaniemen Palloseura ovat tänään allekirjoittaneet vuoden mittaisen sopimuksen. Hollannissa syntynyt ja jalkapallokoulunsa saanut Nurmela on edustanut viimeiset kaudet Ykkösessä pelaavaa AC Oulua. Sopimuksen myötä Anselmista tulee toisen polven ropsilainen. Hänen isänsä Mika Nurmela edusti RoPS:a kaudella 2008.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Rovaniemen Palloseura on tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen saksalaisen laitapelaaja Cem Felekin kanssa. Vasemmalla laidalla viihtyvä 20-vuotias Felek on kasvanut Eintracht Frankfurtin sekä Aberdeen FC:n juniorijoukkueissa. Felekin edellinen seura oli turkkilainen Fatih Karagümrük.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
tiistai, 20 joulukuu 2016 14:02

Eetu Muinonen jatkaa Rovaniemen Palloseurassa

Viime kaudella paluun Rovaniemen Palloseuraan tehnyt Eetu Muinonen jatkaa RoPS:n väreissä kaudella 2017. RoPS:n ja 30-vuotiaan keskikenttämiehen sopimus on mallia 1+1.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
perjantai, 09 joulukuu 2016 18:14

Super-Simo palaa kentille - Roihalle vuoden sopimus

Veikkausliigan hopeaa Rovaniemen Palloseurassa kaudella 2015 voittamassa ollut Simo Roiha tekee paluun pelikentille. RoPS ja pian 25-vuotias hyökkääjä ovat tänään allekirjoittaneet kauden 2017 kattavan sopimuksen.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat
torstai, 08 joulukuu 2016 14:51

Mika Mäkitalon vuoro jättää RoPS

Rovaniemen Palloseuran kokenut kaarti vaihtaa joukolla maisemaa. Viimeisin lähtijä on kolme kautta RoPSissa pelannut Mika Mäkitalo. 31-vuotiaan keskikenttäpelaajan uusi osoite julkistetaan torstaina.

Julkaistu kategoriassa Miehet
Avainsanat

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi