Uutisarkisto

Kaikki uutiset

perjantai, 26 touko 2017 18:00

Lauantai 27.5. on Match Day

Rovaniemen Palloseura jatkaa viime kesänä hyvän vastaanoton saaneita Match Day -teemapäiviä myös tänä vuonna. Kauden ensimmäinen Match Day -tapahtuma on huomenna lauantaina 27.5.2017.

Jos olit tarkkana ja nopeana, saatoit havaita pääsiäispyhien aikaan Keskuskentän nurmella totutusta poikkeavaa liikehdintää. Ei, kyseinen nurmella tuntumaa ottanut karvakasa ei ollut RoPS:n seuraava pelaajavahvistus, vaan RoPS:n uusi maskotti, joka esitellään yleisölle VPS-ottelun alussa.

Pöydälle on levitetty tuoreita aineksia, tomaattia, salaattia, sipulia, suolakurkkua sekä asiaan kuuluvat kastikkeet ketsuppia, kahta laatua sinappia, dressingä sekä uutuutena tzatzikia. Testiryhmän jäsenet kasailevat tykötarpeita kukin oman mieltymyksensä mukaan.

lauantai, 08 huhtikuu 2017 18:56

RoPS lanseeraa uuden kannattajatuotesarjan

Alkavan Veikkausliigakauden kynnyksellä Rovaniemen Palloseura lanseeraa uuden kannattajille suunnatun tuotesarjan. RoPS Vuosikortti on pääsy urheilun sisäpiiriin.

torstai, 09 maaliskuu 2017 15:40

RoPS kutsuu uusia seuratoimijoita!

RoPS:n tavoite on olla merkittävä kasvattajaseura sekä ponnahduslauta kohti kansainvälistä pelaajauraa. Haluamme olla jatkossakin kotimaisen jalkapallon huipulla ja taistella säännöllisesti paikoista Euroopan kentille.

- Eihän tästä tarvitse ikinä nousta, hierontapöydällä makaava Lassi Järvenpää huokaisee.

tiistai, 27 joulukuu 2016 20:33

Perinteinen Tapsan Turnaus täytti Ounashallin

Tapaninpäivä on perinteinen jalkapallopäivä ainakin Englannissa sekä Rovaniemellä. Jo yhdeksättä kertaa järjestetty Tapsan Turnaus kokosi jälleen rovaniemeläisen jalkapalloväen tekemään yhdessä hyvää sekä tapaamaan vanhoja tuttuja kenties useiden vuosien tauon jälkeen.

Tulevana maanantaina 26. joulukuuta kinkku sulaa Ounashallissa jälleen perinteisin menoin. RoPS:n jokavuotinen hyväntekeväisyystapahtuma Tapsan Turnaus potkaistaan käyntiin heti aamusta kello 9.30.

Rovaniemen Palloseuran eilisessä syyskokouksessa lyötiin lukkoon kauden 2017 budjetti sekä toimintasuunnitelma. Taloudellisten haasteidenkaan edessä urheilullisista tavoitteista ei tingitä. Myös junioritoimintaan panostaminen jatkuu.

Rovaniemellä on käynnistynyt Suomen Palloliiton ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n vetämä kaksivuotinen Hyvää Seuraa -hanke. Lapista valtakunnallisessa hankkeessa on mukana Rovaniemen Palloseura.

Pallosankarit on Koululiikuntaliiton ja Suomen Palloliiton yhteishanke. Toimintapäivä kannustaa erityistä tukea tarvitsevia koululaisia monipuolisen liikunnan pariin. Maksuttomassa tapahtumassa koululaisille tarjotaan arvokkaita liikuntaelämyksiä jalkapallon ja taitopihaharjoitusten avulla.

tiistai, 19 heinäkuu 2016 16:04

Perheen kanssa Eurooppaliigaan

Neljätuhatta kilometriä kotikaupungin potkupalloseuran vuoksi, onkohan sellaisessa mitään järkeä? Tätä kyselin monta kertaa itseltäni. Kiihkeä Euro-ottelu ei äkkiseltään kuulosta perhelomakohteelta. Pikemminkin sellainen haisee hieltä ja maltaalta, karvailta pettymyksiltä ja murheisiin hukuttautumiselta muutaman hullun maanmiehen kanssa. Miten tällaiseen tapahtumaan voisi lähteä lapsineen päivineen?

keskiviikko, 06 heinäkuu 2016 12:05

RolloPOP 29.-30.7.2016

Rovaniemen jalkapallo-olosuhteet ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana huimasti.

maanantai, 25 tammikuu 2016 13:52

Pohjois-Suomen piiri palkitsi

sunnuntai, 17 tammikuu 2016 19:36

RolloPOP 29.-30.7.

torstai, 17 joulukuu 2015 09:56

Perinteinen Tapsan turnaus Ounashallissa

tiistai, 24 marraskuu 2015 08:43

RoPS pyrkii ensi vuonna plussalle

Rovaniemen Palloseura aikoo kääntää tappiollisen talouskurssinsa ensi vuoden aikana. Seuran syysvuosikokous raamitti maanantaina ensi vuoden budjetin 1,4 miljoonaan euroon, missä on kasvua reilut 100 000 euroa. Ensi vuoden tavoitteena on kääntää tilit reilusti plussalle. Tavoitteena 84 000 euron tulos.

sunnuntai, 18 lokakuu 2015 20:39

RoPS muisti tasavuosia täyttäneitä

Rovaniemen Palloseura muisti ennen RoPS-KuPS-Veikkausliigaottelua seuran entisiä pelaajia sekä seuran toiminnassa mukana olevia henkilöitä, jotka olivat kuluneen kesän ja syksyn aikana saaneet tasavuosia täyteen.

lauantai, 19 syyskuu 2015 12:33

Sinistä rakkautta

Siniseen kaulahuiviin sonnustautunut Eino Aho, 74, astuu Lapin Kansan arkistoon ja nuuhkaisee sierainten täydeltä.

perjantai, 21 elokuu 2015 08:32

Paluu vanhan koulun uudelle kentälle

Rovaniemen Saaren koululla avattiin torstaina uusi tekonurmella varustettu monitoimikenttä. Avajaistunnelmaa nostatti RoPSin Simo Roihan paluu oman entisen koulunsa uudelle kentälle.

torstai, 13 elokuu 2015 08:25

”RoPS on edelleen lähellä sydäntä!”

RoPSin ja SJK:n kärkikamppailu oli Veikkausliigan Respect-ottelu, johon tämän vuoden teeman mukaisesti RoPS kutsui vanhoja pelaajiaan vuosikymmenten varrelta. Tapaamisen puuhamiehenä toimi RoPS-legenda Jarmo ”Jarkki” Ilola.

tiistai, 04 elokuu 2015 10:42

Nauru raikaa keskuskentällä

Stad up! Rovaniemi -festivaalin avaus uusitun keskuskentän ensimmäinen ei-urheilutapahtuma

torstai, 30 heinäkuu 2015 10:43

Pekka Jänkälä on kuollut

Rovaniemen Palloseuran 1970-luvun maalitykki Pekka Jänkälä on kuollut. Jänkälä menehtyi vaikeaan sairauteen 73-vuotiaana.

torstai, 09 heinäkuu 2015 09:45

RoPS sitoutui uuteen katsomoon 1,2 miljoonalla

Rovaniemen keskuskentän hulppea uusi pääkatsomo on muutakin kuin 2 000 kuppipenkeillä varustettua istuinta. Katsomon uumenissa on 800 neliötä lämmitettyä tilaa, joista Rovaniemen Palloseuralle on vuokrattu 120 neliön monitoimitila sekä pohjakerroksesta liigajoukkueelle oma pukukoppi saunan ja kylmävesialtaan kera.

torstai, 02 heinäkuu 2015 14:56

Nappulaliiga huutaa kolmea puuttuvaa nimeä

Vanha kuva vajaan 60 vuoden takaa kertoo, että Wolverhampton on juuri voittanut Rovaniemen Palloseuran nappulaliigan mestaruuden. Suurimpia palkintopystejä pitää käsissään eturivissä istuva Martti Kuusela (toinen oik.), tuleva Suomen A-maajoukkuepelaaja sekä päävalmentaja. Eturivissä neljäs oikealta on Ari Ojala - tuleva pääsarjapelaaja hänkin.

keskiviikko, 03 kesäkuu 2015 08:59

Palvelua keskellä kaupunkia

Rovaniemen kävelykadulla aivan legendaarisen Rovaniemen Palloseuran Bingo-talon edustalla on käynnissä reipas hyörinä. RoPS-kioskia tuunataan edustuskuntoon RoPSin toimitusjohtaja Petri Jaatisen johdolla Kioski oli auki ensimmäistä päivää tiistaina ja palvelee koko kesän aina lauantaihin 8.8 asti. Kioski on auki tiistaista lauantaihin klo 11–17.

Rovaniemen Palloseura järjestää helatorstaina 14.5. Pihapelipäivän Keskuskentällä.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi