Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 10 kesäkuu 2024 15:11

Vanhempivalmentajat ovat sitoutuneita ja innostavia

Arvostele tätä artikkelia
(1 ääni)
Sini Turpeenniemi kannustaa junioripelaajien vanhempia rohkeasti hakuetumaan valmennuksen starttikurssille, mikäli laji ja lapsiryhmässä toimiminen kiinnostaa. Sini Turpeenniemi kannustaa junioripelaajien vanhempia rohkeasti hakuetumaan valmennuksen starttikurssille, mikäli laji ja lapsiryhmässä toimiminen kiinnostaa.

Sini Turpeenniemen mielestä lasten valmentajan tärkein taito on kommunikaatio. Kun lapset kohdataan oikealla tavalla, he viihtyvät ja pysyvät mukana harrastuksessa.

Turpeenniemen perheen arki täyttyy jalkapallosta. Sekä Sini että puoliso Janne valmentavat RoPS:n ikäkausijoukkueissa ja kaikki kolme poikaa harrastavat lajia.

- Puolisoni valmentaa esikoisen joukkuetta ja minä otin vetovastuun keskimmäisen poikamme joukkueessa. Tärkein syy oli olla mukana lasten harrastuksessa ja myös oma pelaajatausta vaikuttaa siihen, että laji kiinnostaa, Turpeenniemi kertoo.

Sini Turpeenniemi, 35 pelasi itse uransa aikana RoPS:n naisten edustusjoukkueessa ja lisäksi Oulussa, Jyväskylässä ja yhden kauden Ruotsissa. Pelaajatausta ei ole hänen mielestään lasten valmentajalle välttämätöntä, vaikka kokeekin siitä olleen itselle hyötyä.

- Tärkeintä on olla lähellä lapsia ja osata kertoa asiansa niin, että lapset ymmärtävät. Lapsia pitää innostaa ja kannustaa yrittämään uudelleen, vaikka kaikki ei aina heti onnistu.

Lasten valmentaminen vaatii myös sitoutumista. Niin ajankäytön kuin aidon kiinnostuksen näkökulmasta. 

- Valmentajina toimivat vanhemmat ovat motivoituneita ja heillä on usein luontainen kyky kohdata lapset. Vanhemmuus ei missään nimessä ole edellytys sille, että on hyvä valmentaja, mutta ei myöskään este. Varsinkaan lapsuusiässä en näe ongelmaa vanhempien valmennusroolissa, Turpeenniemi toteaa.

Erityisesti hän muistuttaa, että vanhempi valmentajana ei tarkoita kouluttamatonta valmentajaa. 

- Seura kouluttaa valmentajia koko ajan. Koulutuksista saa lisävinkkejä harjoitusten suunnitteluun ja muiden valmentajien kanssa käydyt keskustelut ovat erittäin hyödyllisiä. Kun asioita on käyty yhdessä läpi, omassa ohjaamisessa tulee kiinnitettyä huomiota uusiin asioihin.

Pelikentillä naisvalmentajat eivät ole enää harvinaisuus, mutta äitejä näkyy vielä isiä vähemmän varsinkin poikien valmentajina.  

- En itse ajattele tätä sukupuolen kautta, mutta totta on, että useammin äitejä näkee tyttöjoukkueiden valmentajina ja muissa taustatehtävissä. Itse kannustan kokeilemaan, jos valmennus suinkin tuntuu omalta jutulta. Yksin ei tarvitse pärjätä. Meilläkin on huippu tiimi, johon kuuluu minun lisäkseni neljä muutakin vanhempivalmentajaa.

Artikkeli on julkaistu Rovaniemen Palloseuran Pohjoista Suuntaa 2024 -lehdessä.
Lue koko lehti verkossa: Pohjoista Suuntaa 20204 - Issuu

Luettu 345 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi