Uutisarkisto

Kaikki uutiset

tiistai, 07 joulukuu 2021 11:57

U17-maajoukkueringin Joose Rahja RoPSiin - "Hyvä paikka kehittyä"

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(8 ääntä)
Joose Rahja tavoittelee uransa seuraavaa askelta Rovaniemen Palloseuran riveissä.

Vuonna 2005 syntynyt Joose Rahja on juuri muuttanut uuteen kotikaupunkiinsa Rovaniemelle. Hyökkäyspään pelaajan vietti viime kautensa arvostettuna nuorten pelaajien kasvattajana tunnetussa Käpylän Pallossa, mutta jatkossa hän edustaa RoPSia.

- Pelaajana olen todella hyökkäävä, melko nopea ja hyvä tekemään maaleja, Rahja kuvaili itseään pelaajana.

- Tietenkin haluan auttaa joukkuetta kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Ensivaikutelma Rovaniemen kaupungista ja ympäristöstä on ollut Rahjan mieleen.

- Ensimmäiset päivät Rovaniemellä ovat takana, ja fiilikset on todella hyvät, Rahja kertoi innostuneena.

- Treeniolosuhteet ovat loistavat, ihmiset ovat mukavia ja koulunkäynti on helppoa urheilulukion myötä.

Rahja oli viime kaudella mukana KäPan B-junioreiden SM-kultaa voittaneessa joukkueessa. Hän on vielä tulevanakin kaudella ikänsä puolesta edustuskelpoinen B-junioreiden sarjaan, mutta tavoitteena on saada vastuuta RFA:ssa miesten Kakkosessa.

- Ensimmäiset tavoitteet ovat päästä seuraan hyvin sisään ja sisäistää seuran pelitapa. Pelillisesti haluan saada isosti vastuuta Kakkosessa ja tehdä siellä läpimurtoni, Rahja sanoi päättäväisesti.

- Parin vuoden sisällä haluan RoPSin edustusjoukkueen rinkiin, ja päästä pelaamaan joko Ykköstä tai Veikkausliigaa.

Lupaavan nuorten maajoukkuepelaajan siirtyminen aikuisvaiheen kynnyksellä Helsingistä Rovaniemelle olisi ollut vielä 10 vuotta sitten erikoinen peliliike. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet, sillä RoPSista on tullut todella vetovoimainen seura nuorten pelaajien suhteen. Tämä asia korostuu myös Rahjan perusteluissa, kun hän kertoi, miksi valitsi RoPSin.

- Tulin RoPSiin, koska näin tämän olevan hyvä mahdollisuus pitkän aikavälin kannalta. RoPS on hyvä paikka kehittyä, Rahja perusteli.

Rahja on ollut mukana vuonna 2005 syntyneiden pelaajien maajoukkueringissä. Hän oli muun muassa mukana marraskuussa, kun U17-maajoukkue pelasi Suomen U16-maajoukkuetta vastaan.

Luettu 3393 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi