Uutisarkisto

Kaikki uutiset

perjantai, 11 kesäkuu 2021 13:57

RFA tavoittelee Närpes Kraftia vastaan toista kotivoittoa tälle viikolle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)

Rovaniemi Football Academy pelaa lauantaina viiden päivän sisään toisen kotiottelunsa miesten Kakkosessa. Aiemmin viikolla GBK kaatui 2-0-lukemin. Nyt vastassa on Närpes Kraft.

RFA isännöi Rovaniemen Keskuskentällä Närpes Kraftia kello 15:30 alkavassa ottelussa. Rovaniemeläisten valmistautumisaika kyseiseen otteluun on ollut keskivertoa lyhyempi, sillä joukkueen edellinen ottelu oli tiistaina. Tuolloin GBK kaatui suvereenin esityksen jälkeen 2-0. RFA:n päävalmentaja Aleksi Tanner oli tyytyväinen viikon ensimmäiseen otteluun, jonka lopputulos olisi helposti voinut olla suurempikin isäntien eduksi.

- GBK-peli oli meiltä ehjä ja aika hyvä esitys. Vastustajamme ei saanut luotua juuri ollenkaan uhkaa tai vaaraa. Siihen olen todella tyytyväinen, Tanner kehui joukkuettaan.

- Viimeistely oli puolestaan vaikeaa. Meillä oli toistakymmentä hyvää maalintekopaikkaa, mutta saimme tehtyä vain kaksi osumaa, joten parannettavaakin jäi. Toki vastustajan maalivahti otti paljon sellaisia torjuntoja, joita harvoin näkee.

 Kun aikaa otteluiden välillä on vähemmän, on valmistautumisen normaaliakin tarkempaa. Oman mausteensa yhtälöön on tuonut myös tämän viikon lämpöaalto. RFA:lla on ollut toimintaa jokaisena päivänä otteluiden välissä, mutta kuormaa on säädelty tarkasti.

- Valmistautuminen on sujunut hyvin. Viikko on ollut lämmin, joten keskiviikkona otimme vain kevyen uintitreenin kylpylän puolella. Torstaina ja perjantaina olemme vetäneet säpäkät setit pallojen kanssa, joten toivottavasti olemme taas lauantaina valmiita pelaamaan kuumassa kelissä.

- Närpes Kraft on tietääkseni tullut Rovaniemelle jo perjantaina, joten vierailijoiden pitkän ja kuuman matkan aiheuttama etu jää saamatta.

 Närpes Kraft on aloittanut sarjakautensa yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla. Joukkuetta ei kuitenkaan tule aliarvioida. Heidän kokoonpanostaan löytyy muun muassa Kim Bölingin ja Kevin Pethin kaltaisia pelaajia, jotka ovat suomalaisen jalkapallon ystäville tuttuja Kakkosta korkeammaltakin sarjatasoilta.

- Heillä on useita pelaajia, jotka ovat pelanneet miesten Ykköstä tai Veikkausliigaa vielä viime vuosinakin - joukkueissa kuten Jaro, VPS, SJK ja KPV, Tanner nosti esiin.

RFA-luotsi odottaa, että ottelun kuva tulee olemaan samanlainen kuin viikon aikaisemmassa ottelussa, mutta haaste lienee pykälän verran kovempi.

- Odotettavissa on osittain saman tyylinen ottelu kuin GBK:ta vastaan. Uskon ja toivon, että pystymme olemaan paljon pallossa, ja hallitsemaan peliä sitä kautta.

- Vastustajamme on kokenut ja yllätysvalmis joukkue. He pystyvät prässäämään korkealtakin, mutta oletan, että he tulevat puolustamaan pitkiä jaksoja syvällä. Silloin meidän tulee olla entistäkin vaarallisempia: tehdä nopeita ratkaisuja, murtautua monipuolisesti ja viimeistellä tehokkaammin kuin GBK:ta vastaan.

RFA - Närpes Kraft

Lauantaina 12.6. Keskuskentällä kello 15:30

Luettu 890 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi