Uutisarkisto

Kaikki uutiset

lauantai, 22 touko 2021 15:52

OLS:n kaatanut RFA kohtaa sunnuntaina FCV:n - nuoruus vastaan kokemus

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)

Rovaniemi Football Academy isännöi sunnuntaina Rovaniemen Keskuskentällä FC Vaajakoskea Kakkosen C-lohkon ottelussa. Molemmilla joukkueilla on kahden sarjaottelun jälkeen neljä pistettä.

RFA:n kausi on pyörähtänyt käyntiin mukavasti. Avauskierroksen tasapelin jälkeen joukkue kävi hakemassa 2-0-vierasvoiton Oulun Luistinseuralta. RFA-luotsi Aleksi Tannerin mielestä kyseinen ottelu oli suhteellisen hyvin hallussa alusta loppuun.

- Varsinkin toinen jakso oli meiltä todella ehjä puolustussuuntaan, vaikka jouduimme pelaamaan vähän liian syvällä. Olisin halunnut meidän olevan enemmän pallossa ja ajoittain puolustamaan korkeammalta, Tanner sanoi.

- Toisaalta me johdimme lähes koko ottelun ajan, joten olin ihan tyytyväinen siihen, että saimme pidettyä heidät poissa vaarallisilta maalintekopaikoilta. Mielestäni heillä ei ollut ensimmäistäkään vaarallista tilannetta toisella puoliajalla.

Siinä missä OLS-ottelussa vastakkain oli kaksi nuorta joukkuetta, ovat lähtökohdat tällä kertaa toisenlaiset. Rovaniemelle saapuva FCV on kokenut joukkue, jonka pelaajat ovat rutinoituneita Kakkoseen. Tanner arvioi vastustajan keski-iän olevan koko sarjan suurin.

- Heillä on avauskokoonpanossaan todennäköisesti yksi 2000-luvulla syntynyt pelaaja, kun meillä avauksessa on vain yksi 90-luvulla syntynyt pelaaja. Heidän vanhin pelaajansa täyttää tänä vuonna 40, kun meidän vanhin pelaaja on 24-vuotias Simo Majander, Tanner avasi joukkueiden ikärakenteita.

FCV on Tannerille tuttu joukkue aiemmilta kausilta, ja informaatiota on saatu jo tämänkin sesongin osalta. Hän odottaa vierailijoilta sunnuntaina suoraviivaista pelaamista.

- FCV hyökkää vastaan todella nopeasti ja vaarallisesti. Tämän lisäksi he pelaavat paljon isokokoisen keskushyökkääjänsä kautta, ja juoksevat linjan taakse useiden pelaajien voimin.

- Toivottavasti pystymme olemaan paljon pallossa. Näin saisimme juoksutettua ja väsytettyä FCV:tä. Sitä kautta sinne tulisi tiloja, pääsisimme murtautumaan ja luomaan hyviä maalintekopaikkoja.

Yksittäisistä pelaajista Tanner nostaa esiin vierailijoilta talvella Rovaniemellä testijaksolla käyneen Julius Järvisen.

- Hän on hyvä pelaaja Kakkoseen. Hän pystyy pyörittämään heidän pallollista peliään ja tuomaan heidän pelaamiseensa paljon lisää.

RFA:n pelaajaryhmä koostuu jälleen nuorista pelaajista. Kokoonpanon suhteen yhteistyötä on tehty normaaliin tapaan sekä RoPSin edustusjoukkueen että B-junioreiden kanssa. Tanner kertoo tyytyväisenä, että vaikka peleissä käy vahvistuksia edustusjoukkueesta asti ja heistä on paljon iloa, joukkue ei missään nimessä ole riippuvainen heistä.

- Pelaajien suhteen tilanne on todella hyvä. Meillä tulee olemaan ottelussa koko vaihtopenkki täynnä, Tanner kertoi tyytyväisenä.

- Meillä on laaja rinki ja teemme tiiviisti yhteistyötä B-junioreiden kanssa. Vaikka emme saisikaan vahvistuksia edustusjoukkueelta, meillä riittää laatu siihen, että saamme jokaiseen otteluun laadukkaan ja kilpailukykyisen joukkueen. Kun tähän lisätään vielä muutama nuori edustusjoukkueen pelaaja, pystymme varmasti taistelemaan voitosta jokaista joukkuetta vastaan.

RFA-FCV Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 23.5. klo 17:00.

 

Luettu 1094 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi