lauantai, 27 heinäkuu 2019 16:37

Mikko Rantala pomppasi reservistä edustukseen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(4 ääntä)

Kun Mikko Rantala aloitteli viime syksynä harjoituskauttaan, hänen tavoitteensa siinsi vielä Kakkosessa pelaavassa RoPS:n reservijoukkueessa. Nyt hän on jo noussut edustusjoukkueen kakkosmaalivahdiksi.

Mikko Rantala aloitti jalkapalloilemisen RoPS:ssa seitsemän vuotiaana. Hän kävi jo kolkuttelemassa edustusjoukkueen pukukopin ovella, pelasi yhden ottelun Ykkösessäkin, kunnes siirtyi RoPS:n silloiseen farmiseura FC Muurolaan ja sen perään FC Santa Clausiin.

Väliin mahtui siviilikiireiden vuoksi lyhyt tauko pelaamisestakin, kunnes parisen vuotta sitten Rantala kiskaisi vielä kerran maalivahdin hanskat käteensä. Viime syksynä hän päätti vielä kerran laittaa kaikkensa likoon urheilun eteen.

Tällä hetkellä Rantala on RoPS:n Veikkausliigassa pelaavan edustusjoukkueen kakkosmaalivahti. Toki osasyynä on Damjan Siskovskin sopimuksen loppuminen heinäkuulle, mutta Rantala on ollut pitkin kautta ahkerasti mukana edustuksen harjoituksissa.

Osaltaan harjoittelun on mahdollistanut Rantalan työnantaja Veikkaus, joka on ollut joustava työvuorojen suhteen. Mahdollisuuden ansiosta Rantalan tavoitteetkin ovat nyt pykälän verran korkeammalla kuin vajaa vuosi sitten.

- Vielä viime syksynä päällimmäinen tavoite oli pelata Kakkosessa, mutta kyllähän nälkä kasvaa syödessä, Rantala hymyilee.

- Katsotaan, mihin tämä kausi päättyy. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla joukkueessa mukana ja treenata hyvin. Toivottavasti pääsisi vielä kokeilemaan, mihin rahkeet todella riittää.

Rantala on harjoitellut ahkerasti Juho Luukkosen sekä Antonio Regueron opastuksessa. Erityisesti Reguerosta on muodostunut Rantalalle todellinen esikuva.

- Sanoinkin ”Tonille” tässä yksi päivä, että hän on se buusteri, minkä takia minäkin olen mukana, Rantala kehuu.

- Tonilla on niin paljon kokemusta, jonka lisäksi hän on hyvä opettamaan. Esimerkiksi jalalla pelaamista olemme harjoitelleet paljon.

Entä mitä muuta konkreettista Antonio Reguero on Mikko Rantalalle opettanut?

- Puhumaan. Puhu koko ajan, vaikka ei olisi mitään asiaakaan, niin puhu, Rantala nauraa.

Videoita katsomalla tukea RoPS junioreille

Veikkauksen Rakkaudesta Lajiin sarjassa Sebastian Sorsa tustuttaa katsojat suomalaisen jalkapallon faneihin, kannattajiin ja kannattajakulttuuriin. Klikkaa itsesi videoihin alla olevan linkin kautta, ja tuet samalla pienellä teolla RoPS:n junioritoimintaa.

 

Luettu 994 kertaa