Tulosta tämä sivu
sunnuntai, 12 touko 2019 21:13

RoPSille niukka tappio sarjakärki Ilvestä vastaan - nuoret saivat jälleen vastuuta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(2 ääntä)
19-vuotias Tommi Jäntti oli yksi useista kentällä olleista nuorukaisista. 19-vuotias Tommi Jäntti oli yksi useista kentällä olleista nuorukaisista. Oona Sarajärvi

Rovaniemen Palloseura joutui toteamaan Veikkausliigan sarjakärki Ilveksen kovan vireen, kun tamperelaiset nappasivat kolme pistettä 0-1-lukemin. Kamppailun ainoan maalin teki Tiemoko Fofana.

RoPSista tuli sunnuntai-iltana tuorein joukkue, joka joutui poistumaan pettyneenä sarjaottelusta Ilvestä vastaan. Yhä tappioitta tämän kauden Veikkausliigassa olevan joukkueen voittoon riitti 31. minuutilla syntynyt Tiemoko Fofanan maali.

RoPSin päävalmentaja Toni Koskela ei luonnollisesti ollut tyytyväinen pisteittä jäämiseen, mutta esityksestä löytyi positiivisiakin pilkahduksia.

- Olisi tästä voinut jotain saada mukaankin, Koskela harmitteli pelin päätyttyä.

Ottelun alku ei tyydyttänyt RoPS-luotsia, mutta sen jälkeen pelaaminen parantui. Ilvestä vastaan on tehty tämän kauden Veikkausliigassa vain yksi maali ja tuota tilastoa Koskela olisi mielellään muokannut.

- Kuten muutkin joukkueet ovat huomanneet, ei Ilvestä vastaan ole hirveän helppo luoda maalipaikkoja. Saimme kuitenkin ne 2-3 mahdollisuutta, mutta tällä hetkellä ei oikein pompikaan meille.

- Hermostuneen alun jälkeen pääsimme hyvin mukaan ja saimme pelin tietyllä tavalla haltuun. Ilves oli vaarallinen tilanteenvaihdoissa sekä erikoistilanteissa, mutta myös meillä oli muutama hyvä paikka luoda maali. Olimme myös usein sellaisilla sektoreilla, joista olisi jälleen kerran pitänyt pystyä tekemään enemmän.

Ennen Ilves-ottelua RoPS kärsi ikävän 0-3-tappion Interille. Jos tämän illan ottelua vertaa tuohon peliin, osoittaa käyrä ylöspäin. Tällä kertaa kamppailu ratkesi pieniin asioihin, jotka olisivat jonain toisena päivänä voineet kääntyä toisinkin päin.

- Tiistain Inter-ottelussa mikään ei onnistunut ja se oli kova kolaus mentaalipuolella. Petrasimme kuitenkin esitystämme siitä ja se on hyvä merkki, Koskela sanoi.

Ilveksen voittomaali nähtiin reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Jarkko Wissin ryhmän vahvuuksiin kuuluvat vastahyökkäykset olivat jälleen vaarallisia ja yksi onnistuminen niistä riitti kallistamaan vaa'an tamperelaisille. Koskela näki tilanteessa monta kohtaa, jotka tulee jatkossa tehdä paremmin.

- Kuten aina maalissa, tässäkin oli monta asiaa, jotka olisimme voineet tehdä fiksummin. Se alkoi tyhmästä pallonmenetyksestä. Olimme kaksi vastaan neljä -tilanteessa, joten siitä ei missään nimessä olisi kannattanut yrittää edetä. Pallo olisi pitänyt tuoda muualle, mutta menetimme sen.

- Tilanteenvaihto oli huonosti puolustettu. Tilanne oli kolme vastaan kaksi, mutta hävisimme ensimmäisen yksi vastaan yksi -kamppailun liian selvästi. Tämän jälkeen jäljellä olleiden pelaajiemme olisi pitänyt pudottaa suoraan kohti omaa maalia, ja ottaa pois tila selän takaa, mutta avasimme isommaksi keskellä olevan tärkeimmän puolustettavan välin ja siitä Fofana karkasi.

RoPS taisteli sinnikkäästi, mutta palkinto jäi siis tällä kertaa saamatta. Koskelalta puuttui jälleen käytöstään useita pelaajia ja nämä poissaolot on syytä huomioida alkukautta arvioidessa. Joukkuetta kasatessa isoa roolia kaavailtiin muun muassa Tarik KadalleAleksandr Kokolle, Sergio Llamasille ja Ranskaan jo palanneelle Timo Stavitskille, mutta kukaan heistä ei valitettavasti ollut kokoonpanossa tänäänkään. Näiden loukkaantumisten lisäksi tulee myös muistuttaa Antonio Regueron ja Eetu Muinosen tilanteesta, sillä kummatkin ovat vasta kuntoutuneet lähes koko talven ja alkukauden kestäneistä loukkaantumisista.

Loukkaantumiset ovat todella harmittavia ja vastaava tilanne näkyisi myös useiden muiden veikkausliigajoukkueiden tekemisessä. Avainpelaajien poissaolojen seurauksena on kuitenkin tapahtunut myös jotain positiivista, sillä useat nuorukaiset ovat saaneet isosti vastuuta alkukauden aikana ja tämä on seuran strategian mukaista. Ilvestä vastaan kentällä nähtiin peräti seitsemän 17-21-vuotiasta kotimaista pelaajaa.

RoPS - Ilves 0-1 (0-1)

0-1 Tiemoko Fofana 31'

RoPSin kokoonpano

Avauskokoonpano
3 Taye Taiwo
5 Kalle Katz
6 Atte Sihvonen <-> Jokelainen 86'
7 Youness Rahimi <-> Ala 79'
10 Lucas Lingman
14 Eetu Muinonen
20 Juho Hyvärinen
24 Tommi Jäntti <-> Tamminen 65'
25 Antonio Reguero (kapteeni)
33 Agnaldo Moraes
88 Mohamadou Sissoko

Vaihtopelaajat
1 Damjan Siskovski
2 Henrik Ölander
17 Sampo Ala -> Rahimi 79'
19 Tuomas Kaukua
21 Matias Tamminen -> Jäntti
23 Niklas Jokelainen -> Sihvonen 86'

Luettu 2080 kertaa

Liittyvät artikkelit