Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 08 lokakuu 2018 20:36

Kokkola Cupin FairPlay -pokaali saapui Napapiirille

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Kokkola Cupin FairPlay -pokaali saapui Napapiirille Kuva: Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseuran soveltavan jalkapallon joukkueet viettivät sunnuntaina kauden päättäjäisiä Keskuskentän edustustiloissa. Samalla RoPS:n kunniavitriiniin luovutettiin uusi komea voittopokaali - Kokkola Cupin FairPlay -palkinto Gentleman Prize.

RoPS:n soveltavan jalkapallon toiminta käynnistyi syksyllä 2016 aluksi kuuden pelaajan voimin. Vastaanotto oli välittömästi innostunutta. Kaksi vuotta myöhemmin pelaajia on jo peräti kolmekymmentä kahdessa eri joukkueessa.

Suuri merkitys suosion kasvulle on ollut sitoutuneet vetäjät. RoPS:n soveltava jalkapallo antaa erityislapsille ja -nuorille turvallisen ympäristön liikunnan harrastamiseen - sekä runsaasti uusia ystäviä.

Viime keväänä RoPS:n joukkueet pääsivät ensimmäistä kertaa myös aidon kilpailemisen makuun. RoPS osallistui Oulussa vuotuiseen Luovi Cupiin, joka on Tervarit Junioreiden järjestämä eritysryhmien jalkapalloturnaus.

Kesän todellinen kohokohta oli kuitenkin osallistuminen heinäkuiseen Kokkola Cupiin. Kokkola Cupin FairPlay -palkinto ”Gentleman Prize” luovutettiin nyt ensimmäistä kertaa erityisryhmien jalkapallojoukkueelle.

Perinteikkään Kokkola Cupin tavoite kilpailemisen lisäksi on myös sosiaalisen kanssakäymisen korostaminen. ”Gentleman Prize” jaetaan joukkueelle, joka kaikin puolin käyttäytyy hyvin kentällä sekä sen ulkopuolella.

Pokaali kiersi syksyn aikana jokaisen pelaajan kotona, mutta eilen sunnuntaina se sijoitettiin Keskuskentällä samaan vitriiniin RoPS:n Suomen Cupin pystien sekä Eurocup -pelien muistopalkintojen rinnalle.

Samalla päättäjäisissä luovutettiin myös Lapin lennoston viidennen pääjohtokeskuksen kahvikerho ”Vuoren Kuppikunnan” stipendi.

Tulevan talven osalta soveltavan jalkapallon harjoitukset pyörivät jälleen kerran viikossa torstaisin Syväsenvaaran koululla. Viikkoharjoitusten lisäksi joukkueet saavat myös toivotut vuorot Ounashallin nurmelle.

Ensi kevään ja kesän suunnitelmissa on tämän vuoden tapaan vähintäänkin osallistumiset Luovi Cupiin ja Kokkola Cupiin.

Lisätietoja RoPS:n soveltavan jalkapallon toiminnasta:

Sirpa Oiva, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 040 7187429
Rovaniemen Palloseura, vastaava vetäjä

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 2764 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi