Uutisarkisto

Kaikki uutiset

sunnuntai, 03 heinäkuu 2016 23:06

RoPSin B-tytöt lähtevät piikkipaikalta syyskierrokselle

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Rovaniemen Palloseuran B-tytöt voittivat kevätkierroksella lohkonsa. Rovaniemen Palloseuran B-tytöt voittivat kevätkierroksella lohkonsa. Kuva: Veli-Jukka Mustajärvi

Rovaniemen Palloseuran B-tytöt päättivät Ykkösen kevätkierroksen hienoon vierasvoittoon Kuopiossa. Kotijoukkue Pallokissat/2 kaatui maalein 0–4 (0-3).

Voiton ansiosta RoPS nappasi C-lohkon ykköspaikan kevätkierroksen päätteeksi. Iisalmelainen Klubi-36 ylsi RoPSin tavoin 22 pisteeseen, mutta rovaniemeläisten maaliero oli roimasti parempi.

RoPS aloitti ottelun väkevästi, sillä avausmaali syntyi jo ottelun 8. minuutilla Oonakaisa Ämmälän toimesta. Julia Heino iski 2-0 osuman 18. minuutilla. RoPSin vahvan avausjakson päätti maalin muodossa Milja Fräki, kun kellossa oli 25. minuuttia. Toisen puoliajan alussa RoPSin Milla Aatsinki kaunisteli loppulukemiksi 4-0.

RoPSin valmentaja Jukka Heino iloitsi hyvin sujuneesta kevätkierroksesta.

– TP-47-peliä lukuunottamatta olimme jokaisessa pelissä selkeästi kuskin paikalla, myös siinä ottelussa jonka hävisimme Siilinjärvelle.

Kuopion pelissä RoPSilla ei ollut Heinon mukaan minkäänlaista hätää. Vastustajalla ei ollut ottelussa käytännössä yhtään maalipaikkaa. Voittolukemat olisivat voineet olla Heinon mukaan reilusti suuremmat, mutta Pallokissojen maalivahti esitti useita paraatipelastuksia.

– Heidän maalivahti oli selvästi kentän paras pelaaja ja torjui useita huippupaikkoja. Pääsimme yhdessäkin tilanteessa vetämään kolmesti peräkkäin, mutta hän venyi joka kerta pallon eteen, Heino hämmästeli.

Noin kuukauden päästä alkavalle syyskierrokselle lohkovoittaja saa kolme lähtöpistettä, kakkonen kaksi ja kolmas yhden pisteen.

– Syyskierroksen jälkeen lohkovoittajat ja lohkojen paras kakkonen karsivat paikasta SM-sarjaan, Heino kertoo.

Mikko Kinisjärvi
© 2016 Lapin Kansa

 

Luettu 1433 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi