Uutisarkisto

Kaikki uutiset

keskiviikko, 04 helmikuu 2015 08:38

Pohjoisen jalkapallon päällikkö

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Mika Nurmela lopetti pitkän pelaajauran viime vuonna. Hän alkoi valmentaa jo pelivuosien aikana. Mika Nurmela lopetti pitkän pelaajauran viime vuonna. Hän alkoi valmentaa jo pelivuosien aikana. Kuva: Anssi Jokiranta

Kun Mika ”Nure” Nurmela puhuu intohimoisesti jalkapallosta, silloin kuunnellaan. Ja puhetta tulee paljon. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen päällikkö vietti alkuviikon pohjoisessa etuvartioasemassaan Rovaniemellä ja perehtyi Lapin Urheiluakatemian Yläkouluakatemian toimintaan.

Mika Nurmela johtaa uutta valmennuskeskusta.



– Tänne on aina mahtava tulla. Urheiluopisto suorastaan huokuu urheilullisuutta. Jos olisin nuori pelaaja, haluaisin tulla Rovaniemelle, ”Nure” kehuu.

Pohjois-Suomen valmennuskeskus aloitti toimintansa Oulussa kesällä 2014. Valmennuskeskuksen tavoitteena on koko pohjoisen jalkapallon kehittäminen. Sen painopistealueena on teknologian, kuten esimerkiksi kameroiden ja paikannustekniikan hyödyntäminen jalkapallossa.

– Se on luonnollista, sillä Oulu on teknologia- ja yliopistokaupunki.

Valtakunnallinen valmennuskeskus sijaitsee Eerikkilän Urheiluopistolla Tammelassa, jossa toimii Sami Hyypiä akatemia. Valmennuskeskukset ovat viitoittamassa tietä suomalaiselle huippujalkapallolle.

– Kolmas valmennuskeskus perustetaan tänä vuonna Jyväskylään, Nurmela tietää.

Nurmela päätti mittavan pelaajauransa kauteen 2014 pelattuaan huipputasolla lähes 25 vuotta. Rovaniemellä tulisieluinen johtohahmo muistetaan RoPSin kapteenina kaudelta 2008.

Nurmelan tehtäväkenttä on laaja ja Rovaniemi on Oulun ohella pohjoisen toiminnan keskus. Rovaniemellä operoi ”Nuren” alaisuudessa tammikuussa työnsä aloittanut valmennuskeskuksen koordinaattori Santeri Suvala.

– Minun tehtäväkenttäni on pääasiassa Rovaniemen talenttien seuraaminen ja akatemiavalmennus, Suvala kertoo.

Valmennuskeskuksen myötä pelaajien kehitystä seurataan huomattavasti aiempaa tarkemmin.

– Lahjakkuudet on löydettävä aikaisin, Nurmela kertoo.

– Keskitymme erityisesti pelillisiin asioihin, kuten peliälyn, reagoinnin ja havainnoinnin kehittämiseen. Yksittäinen pelaaja ja hänen etunsa on toiminnan keskiössä.

Nurmela toimii myös pohjoisen aluevalmentajana. Suomessa aluevalmentajia on yhteensä kuusi.

– Tärkein työsarka on seurojen kehittäminen, sillä hyvin toimivat seurat kasvattavat hyviä pelaajia. Parhaillaan on menossa ilmoittautuminen B-valmentajakurssille, kukaan Rovaniemeltä ei ole vielä ilmoittautunut mukaan, ”Nure” huomauttaa. Jatkossa valmennuskeskuksen tavoitteena on saada isoihin seuroihin oma kouluttaja, joka voisi vetää alemman tason valmentajakurssit.

Mika Nurmela korostaa olevansa koko pohjoisen jalkapallon asialla.

– Minulle on ihan sama, onko pelaaja Utsjoelta, Rovaniemeltä, Oulusta tai Raahesta.

Valmennuskeskus panostaa lahjakkuuksien erityisvalmennukseen.

– Huhtikuussa Rovaniemellä pidetään vuosina 1999–2000 syntyneiden 10–12 lahjakkaan pojan tehoryhmäleiri. Näillä näkymin Jari Litmanen on mukana ohjaajana, Nurmela paljastaa.

Nurmela kiittelee myös Oulun ja Rovaniemen kaupunkien panosta. Olosuhteet valmennuskeskuksen toiminnalle ovat kunnossa.

– Nämä ovat oikeita askeleita, jotka vievät suomalaista jalkapalloa kohti kansainvälistä kärkeä. Valmennuskeskus tuo yhtenäisen ja järjestäytyneen tieteellisen linja. Erityisen tärkeää tämä on pitkien etäisyyksien pohjoisessa. Valtavasti resursseja on hukattu, kun seurat ovat vetäneet eri suuntiin, Rovaniemen Palloseuran edustusjoukkueen päävalmentaja Juha Malinen uskoo.

– Liigajoukkueen valmentajana uskon tulevaisuudessa myös huippujoukkueiden pelaajiston omavaraisuusasteen nousevan.

Markku Saukko
© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 2014 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi