ROPSKAUPPA.FI                              
tiistai, 15 elokuu 2017 21:16

Jussi Niskasta uusin RoPS:n maajoukkue-edustaja

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Jussi Niskasta uusin RoPS:n maajoukkue-edustaja Kuva: Pasi Pikkupeura

RoPS-junioreiden marssi kohti ikäluokkiensa maajoukkueita jatkuu vahvana. Rovaniemen Palloseuran B-poikien Jussi Niska on tuorein "Sinisten" edustaja Suomen U16-maajoukkueessa. Niska debytoi Suomen paidassa tasan viikon kuluttua tuplamaaottelussa Ruotsia vastaan.

Vasenta laitapuolustajaa mutta myös vasempana keskikenttänä pelaava Niska oli mukana jo kesän malliryhmäleirillä Eerikkilässä. Maajoukkueen portteja Niska kolkutteli ensimmäisen kerran viime syksynä valinnalla Palloliiton Tähtitarhatapahtumaan.

Kaikkiaan U16-poikamaajoukkueessa nähdään yhdeksän uutta kasvoa, jotka ovat valikoituneet malliryhmäleirin noin kuudestakymmenestä sekä Kai Pahlman -turnauksen noin parista sadasta pelaajasta.

Eikä Niska ole suinkaan ainoa RoPS:n B-poikien lupaava pelaaja. Maajoukkueen kanssa samaan aikaan valitun Pohjoisen alueleirin 23 pelaajasta peräti 7 tulee Rovaniemen Palloseurasta.

- Meillä on RoPS:ssa kasvamassa hyvä ikäluokka, arvelee myös Niska itse.

- Me harjoittelemme hyvin joukkueena, treenataan aina kovaa ja korkealla tempolla. Valmentajat pitävät vaatimustasoa ylhäällä.

RoPS B-poikien vastuuvalmentajana on Jussi Vatanen. Vatasen apuna valmennusvastuuta jakaa Jari Alamäki.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 3318 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227