lauantai, 21 tammikuu 2017 21:12

RoPS B päihitti selvänumeroisesti Kemin Palloseuran

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Veka Pyyny ja Pyry Hannola Veka Pyyny ja Pyry Hannola Kuva: Pasi Pikkupeura

Ensi viikolla alkaviin SM-karsintoihin valmistautuvat Rovaniemen Palloseuran B-pojat voittivat selvänumeroisesti kaimaseura Kemin Palloseran. Kohtalaisen tasaisen avausjakson jälkeen ottelu repesi lopulta numeroihin 10-1 (3-0, 7-1).

RoPS oli joukkueista selvästi juoksuvoimaisempi sekä päättäväisempi kamppailutilanteissa. Jussi Vatasen suojatit hakivat hanakasti juoksuja vastustajan selustaan.

Avausmaali syntyi vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen Pyry Hannolan pystysyötön löytäessä Kemin linjan takaa Veka Pyynyn. Pyyny sijoitti hallitusti takakulmaan. Myös 2-0 osumassa Hannola oli arkkitehtinä. Matala keskitys maalin eteen päätyi lopulta Severi Salmirinteen jalkoihin. Avausjakson päätösosuma oli Rasmus Degermanin yli 20 metristä lähtenyt kuti kohden alakulmaa.

Ottelu repesi lopullisesti toisen puoliajan alussa RoPS:n latoessa vajaan 10 minuutin sisään neljä maalia. Kemi onnistui rikkomaan kuparisen noin 10 minuuttia ennen päätösvihellystä. Yli puolesta kentästä haettu nosto upposi suoraan RoPS:n maaliin.

RoPS:n maalit jakautuivat laajalle rintamalle. Veka Pyyny kohosi omille lukemille kolmella osumalla sekä Rasmus Degerman kahdella. Myös keskikentällä enemmän pelinrakentajan roolissa esillä ollut Pyry Hannola osui kertaalleen.

Päävalmentaja Jussi Vatasen oli helppo kerrata tunnelmia ehjän suorituksen jälkeen.

- Ei tämä pelillisesti varmastikaan samanlainen haaste ollut, kuin mitä tulee olemaan ensi viikolla karsinnoissa. Mutta saimme hyvää mieltä ja peli-iloa sekä paljon onnistumisia maalien muodossa. Mukava nähdä, kun innokkaita nuoria miehiä juoksee kentällä, Vatanen kertoi.

- Siinäkin mielessä tämä oli tärkeä ottelu, ettemme ole yli kuukauteen pelanneet. Nyt saimme kuitenkin alle täysimittaisen ottelun. Peli on aina peli. Sen näki tänäänkin ottelun alussa, kuinka osaa jopa hiukan jännitti.

Selvänumeroiseksi kääntyvässä ottelussa on valmentajalle aina omat haasteensakin.

- Hiukan meillä meni peli kurittoman puolelle. Välit venyi ja otettiin ylimääräisiä vapauksia. Tehtiin kentällä se minimi, mikä tarvittiin, Vatanen arvioi.

- Mutta toisaalta siitäkin voi löytää sen positiivisen puolen. Taas opittiin ja tiedetään mitä pitää harjoituksissa kerrata. Näitä asioita ennätetään hiomaan vielä ennen karsintoja. Tärkeintä kuitenkin olo, että peli-ilo näkyi kentän laidalle saakka. Suu mutrussa ei näitä asioita voi tehdä eikä silloin onnistutakaan.

Pyry Hannola oli ottelun annista Vatasen kanssa samoilla linjoilla. Tärkeintä oli onnistumiset.

- Ainakin saatiin hyvää mieltä ja lisää itseluottamusta. Pystyttiin tekemään maaleja ja oltiin vahvoja joukkueena. Kemi onnistui tekemään ainoastaan yhden maalin, eikä sekään ollut puhdas pelitilanne maali. Käytännössä pidimme oman pään puhtaana, mikä on jatkon kannalta tärkeää, Hannola sanoi.

Katseet kääntyvät pelaajillakin nopeasti karsintoihin. RoPS:n karsintalohko on tasainen, mutta kaikki on omissa jaloissa.

- Ei meidän karsintalohkoon voi ennakkosuosikkia nimeät, mutta kyllä me aika vahvoilla ollaan, Hannola uskoo.

- Lähdemme voittamaan, mutta ei me karsinnoissa voida odottaa toista samanlaista ottelua kuin tänään. Ensimmäinen karsintavastustaja OLS on kova porukka. Heidän pelaajistaan suuri osa on aluejoukkueessa, mutta toisaalta niin on myös meiltäkin.

RoPS:n B-poikien SM-karsinnat alkavat ensi viikon sunnuntaina 29.1. klo 13.00. Ounashallissa pelattavan ottelun vastustaja on oululainen OLS.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 2821 kertaa