ROPSKAUPPA.FI                              
perjantai, 21 lokakuu 2016 12:18

RoPS 02 Pohjois-Suomen mestaruuteen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran Pojat 02 -joukkue päätti kautensa ansaittuihin mestaruusjuhliin. RoPS 02:n Pohjois-Suomen piirimestaruus ratkesi lopullisesti kauden viimeisessä ottelussa ORPa:a vastaan. RoPS voitti kotikentällään oululaisryhmittymän tyylipuhtaasti 4-1. RoPS pokkasi ikäluokan C14 piirimestaruuden lopulta selvällä kuuden pisteen erolla.

- Meillä on kasvamassa näistä pojista oikein lupaava ikäluokka, kehuu RoPS 02:n joukkueenjohtaja Hannu Korhonen kauden päätteeksi.

- Esimerkiksi viimeisen kierroksen vastustaja ORPa:lla oli kasassa erittäin kova nippu. Heidät me kuitenkin kohtasimme syyskierroksella kahteen kertaan, ja voitimme molemmilla kerroilla kolmella maalilla.

Omassa C14 ikäluokassaan RoPS 02 hävisi kesän aikana ainoastaan yhden ottelun, maalieron ollessa kauden päätteeksi tyrmäävä 79-13. RoPS 02 osallistui myös ikäluokkaa vanhempien C15 sarjaan, jossa joukkue taisteli mestaruudesta ja mahdollisesta SM-karsintapaikasta vielä lokakuun viimeisille kierroksille saakka.

Menestyksekkään kauden päätteeksi joukkueenjohtaja haluaa korostaa koko joukkueen omistautumista.

- Vaikka maalintekijät nousevat tilastoissa, vedimme kesän läpi 20 pelaajalla. Kaikki pojat pelasivat paljon ja saivat tasaisesti vastuuta, Korhonen muistuttaa.

Poikien joukosta erottui kuitenkin yksi nimi. Samaa ikäluokkaa oleva Vilma Koivisto on pelannut poikien mukana jo useamman kauden. Korhosen mukaan poikajoukkue on mm. kaksinkertaiselle jalkapallon taitokilpailujen Suomen Mestarille juuri oikea taso.

- Vilma on ollut tässä joukkueessa siitä saakka, kun se aikanaan kasattiin. Hän pelaa ja harjoittelee täysipainoisesti poikajoukkueen matkassa ja siinä sivussa tyttöjen mukana, Korhonen kertoo nuoresta lahjakkuudesta.

- Hän pärjää täysin tasapäisesti. Vilma on taitava ja älykäs jalkapalloilija. Jos kehitys jatkuu samalla tavalla, Vilmassa olisi potentiaalia hyvinkin korkealle.

RoPS 02:n pojat sekä Vilma ovat ensi kaudella taas ikäluokkaa vanhempia. Hannu Korhosella on muiden taustajoukkojen kanssa mietittävää siinä, mihin joukkuetta muutaman kuukauden kuluttua taas viedään.

- Ikänsä puolesta suurin osa näistä pelaajista on ensi kaudella vanhempaa C-ikäluokkaa. Joukossa on pari nuorempaa. Se on vielä mietintämyssyn alla, mihin sarjaan lähdetään tai on järkevintä lähteä pelaamaan, Korhonen sanoo.

Rovaniemen Palloseura haluaa pitää kynnyksen jalkapallon harrastamiseen mahdollisimman matalana. RoPS:n junioritoimintaa voi tukea usealla helpolla tavalla.

  • Pelaa Veikkauksen pelejä osoitteen www.s-kanava.fi/kirjaudu kautta. Jokaisesta pelatusta pelistä maksetaan palkkio RoPS:n junioritoiminnan hyväksi.
  • Liity RoPS:n Kannustajaksi osoitteessa www.s-kanava.fi/kirjaudu. Arinan lahjoittaman potin suuruus riippuu vuoden loppuun mennessä kerättyjen Kannustajien määrästä.
  • Kun näet K-Supermarketin kassalla sinisen RoPS-kassin, valitse se. Jokaisesta RoPS-kassista tilitetään 30 senttiä suoraan junioritoimintaan.

Myös RoPS:n talvinappulat käynnistyvät pian. Useissa joukkueissa on edelleen muutamia paikkoja jäljellä. Lisätietoja saa helpoiten sähköpostiosoitteesta: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Luettu 2966 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227