keskiviikko, 19 lokakuu 2016 17:04

Tue RoPS:n junioritoimintaa - Liity Kannustajaksi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Arinan asiakasomistajat voivat helposti ja täysin maksutta tukea RoPS:n junioritoimintaa liittymällä RoPS:n Kannustajaksi Omalla S-kanavalla.

Kannustajat on Osuuskauppa Arinan konsepti, jolla tuetaan paikallista seuratoimintaa. Arinan seuralle maksama Kannustajat -tukipotti määräytyy sen mukaan, kuinka paljon seura kerää Kannustajia vuoden loppuun mennessä. Kannustaminen ei vähennä kenenkään henkilökohtaisia Bonuksia, vaan kyseessä on seuroille maksettava lisätuki.

Kannustajaksi voi liittyä kuka tahansa Osuuskauppa Arinaan kuuluvan talouden pääjäsenen. Pääjäsenen tunnistaa siitä, että hän saa asiakasomistajapostin nimellään kotiin.

Kannustajan saamaa Bonusta vastaava summa ohjautuu seuran tukipottiin koko vuoden ajalta. Toisin sanoen, jos asiakasomistaja liittyy Kannustajaksi vasta marraskuussa, ohjautuu Bonukset tukipottiin joka tapauksessa tammikuulta saakka. RoPS:lla tukipotti menee täysimääräisesti juniorijaoston hyväksi.

Näin liityt RoPS:n junioreiden Kannustajaksi:

  1. Kirjaudu Omalle S-kanavalle:
    S-kanavalta S-tunnuksella (s-kanava.fi/kirjaudu) tai
    S-Pankin verkkopankista kohdasta Oma S-kanava
  2. Siirry Omalla S-kanavalla välilehdelle Osallistu ja vaikuta
  3. Klikkaa kuvaketta Liity Kannustajaksi
  4. Valitse tuettavien yhteisöjen/seurojen listasta Rovaniemen Palloseura
  5. Päivitä samalla myös yhteystietosi
  6. Klikkaa Päivitä tiedot -painiketta
Luettu 987 kertaa