ROPSKAUPPA.FI                              
sunnuntai, 13 syyskuu 2015 11:30

RoPSin B-poikien maalitykille jo kauden 31. maali

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran B-pojat tekivät mukavan pelireissun Vaasaan Ykkösen C-lohkon syyskierroksen otteluun. RoPS otti pisteet VIFK:n vieraana maalein 2–0 (1-0). Vierasjoukkue RoPSin avausmaalin iski Ykkösen ykköspyssy Jarkko Luiro (kuvassa). Maali oli Luirolle jo kauden 31!

Toisella puoliajalla Valtteri Mäkiharju viimeisteli ottelun päätöslukemiksi 2–0.

RoPS hävisi viime kierroksella VPS:lle mikä maksoi todennäköisesti paikan nousukarsintoihin, joihin pääsee kunkin lohkon kaksi parasta sekä kolmesta lohkosta kaksi parasta kolmanneksi sijoittunutta joukkuetta. A- ja B-lohkoissa kolmantena olevat joukkueet ovat keränneet 2-3 pistettä enemmän kuin C-lohkossa kolmantena oleva RoPS. Vaasan reissulla RoPS kierrätti pelaajia, sillä kaikki viisi mukana ollutta vaihtomiestä pääsivät kentälle.

RoPSilla on jäljellä vielä kaksi ottelua, kun lohkon kärkijoukkueilla pelejä on pelaamatta kolme.

MK
© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 1294 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309