ROPSKAUPPA.FI                              
maanantai, 24 marraskuu 2014 11:07

Vilma on Suomen taitavin tyttö

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Vilma Koivisto voitti Suomen mestaruuden toisen kerran peräkkäin. Vilma Koivisto voitti Suomen mestaruuden toisen kerran peräkkäin.

Rovaniemen Palloseuran Vilma Koivisto hallitsee ikäluokkansa taitokilpailuja. Jo viime kaudella Suomen mestaruuden tyttöjen E11-sarjassa voittanut taituri jatkoi voittokulkuaan Pietarsaaren Tellushallissa lauantaina.

RoPSin Vilma Koivisto nappasi toisen Suomen mestaruutensa taitokilpailuissa.

Koivisto voitti Suomen Palloliiton valtakunnallisten taitokilpailujen tyttöjen D12-tyttöjen sarjan reilun kolmen pisteen kaulalla. Toiseksi sijoittui kuopiolaisen Kurkimäen Kisan Viivi Kortelainen (Itä-Suomen piiri) ja kolmanneksi Tampereen Ilveksen Iida Mykkänen (Tampereen piiri).

– Kilpailupäivä oli todella pitkä. Lämmittely alkoi aamulla kahdeksalta, kisa vartin yli yhdeksän ja homma oli ohi vasta iltapäivällä kolmelta, Vilman isä ja valmentaja Jarno Koivisto kertoo.

– Neljä lajia meni Vilmalta aivan huikealla tasolla, mutta kahdessa oli hieman vaikeuksia, valmentaja-isä jatkaa.

Erityisen hyvin sujui pujottelu, missä Vilma teki uuden Suomen ennätyksen 23 sekuntia. Taitokilpailu koostuu kuudesta lajista: kuljetuksesta ja laukauksesta, syötöstä, pujottelusta, puskusta, pituuspotkusta ja ponnauttelusta.

– Tavoitteeni oli voittaa, ja kisa meni hyvin syöttöä lukuun ottamatta. Siinä minulla oli vähän paineita ja minun oli pakko onnistua, sillä toiseksi tullut tyttö (Kortelainen) oli aika hyvä, perjantaina 12 vuotta täyttänyt Vilma Koivisto kuvailee kisan kulkua.

Vilma pelaa RoPSin 02-poikien joukkueessa, jota valmentaa Jussi Vatanen . Jos tyttö ehtii poikajoukkueen peleiltä ja treeneiltä, hän pelaa isänsä valmentamassa 01-02-tyttöjen joukkueessa.

– Tytön halu harjoitella jalkapalloa on valtava, intoa on paljon, poikajoukkue on ollut ainakin tähän asti oikea paikka, Jarno Koivisto kertoo.

Ensi vuonna Vilma tavoittelee kolmatta mestaruuttaan. Kovan joukkueharjoittelun lisäksi hän treenaa myös taitoa.

– Teen aika paljon taitojuttuja muun harjoittelun ohella.

Lappilaistyttöjen menestys SM-tasolla on harvinaista. Vain kaksi muuta tyttöä on voittanut valtakunnallisen taitomestaruuden. Uransa päättänyt alppitähti Tanja Poutiainen (RoPS) voitti mestaruuden peräti kolmesti vuosina 1993–1995 ja Kemin Innon Virpi Kellokoski kahdesti 2001–2002.

Lappilaiset eivät Pietarsaaressa Koiviston lisäksi juhlineet. Vuoden 2011 mestari ja 2013 hopeamitalisti Tervolan Palloseuran Henri Alamikkotervo jäi kymmenenneksi D13-pojat sarjassa.

Markku Saukko
© 2014 Lapin Kansa

 

Luettu 3820 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227