maanantai, 27 touko 2013 11:49

RoPS P02 joukkueelle hopeaa Vierumäeltä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Finaalin jälkeen hopea maistui pettymykseltä. Finaalin jälkeen hopea maistui pettymykseltä.

Rovaniemen Palloseuran 2002 syntyneiden poikien joukkue osallistui FC Kuusysin ja Suomen Urheiluopiston järjestämään E11 poikien EPSON -kutsuturnaukseen 24.-26.5 Vierumäellä.

Kovatasoiseen turnaukseen oli kutsuttuna kuusitoista ikäluokan parhaimmistoon lukeutuvaa joukkuetta. Mukana oli mm. viime vuoden Helsinki Cupin voittaja TuPS Tuusulasta, Fc Inter, Jazz, KuPS, JJK, Fc Kuusysi, Tampereen Ilves ja OLS.

RoPS aloitti alkulohkon pelit perjantai-iltana ansaitulla 1-0 voitolla Turun Interistä Sampo Alan maalilla. Toisessa ottelussa vastaan asettui Helsingin alueen kolmanneksi suurin junioriseura PPJ. RoPS jatkoi hienoja esityksiä varmalla 1-0 voitolla ja maalinteko hoitui jälleen tyyliin A'la Sampo.
Samaan alkulohkoon sattunut turnauksen suursuorikki Tampereen Ilves voitti myös kaksi ensimmäistä otteluaan, joten sekä RoPS että Ilves olivat varmistaneen paikkansa puolivälieriin jo ennen keskinäistä otteluaan. Tuo ottelu pelailtiin alta pois ja sen vei nimiinsä Ilves.

Lauantai-ilta jatkui vielä puolivälierällä C lohkon voittajaa Fc Jazzia vastaan. RoPS pelasi loistavasti ja johti ottelua 4-1 vielä 5 minuuttia ennen loppua Matti Perälän, Waltteri Karhumaan, Sampo Alan ja Antti Salmen maaleilla. Koko pelin kestänyt hallinta romahti kuitenkin loppuminuuttien hallitsemattomaan kaaokseen ja Jazz nousi uskomattomasti 4-4 tasapeliin varsinaisen peliajan viimeistä tilanteesta. Mentiin rangaistuspotkukilpailuun. RoPSilta onnistui Sampo Ala, Vilma Koivisto ja Vertti Hänninen ja kun vastustajan kolmas laukoja laukoi pallon ohi Tuomas Örnin vartioiman maalin, oli paikka välieriin ja mitallipeleihin saavutettu.

Välierään vastustajaksi saatiin kaksi viikkoa aikaisemmin Liigaseura Cupin voittanut OLS. OLS kaatoi Liigaseura Cupissa mm. Käpylän Pallon sekä finaalissa Fc Hongan Espoosta, joten vastaan asettui todellinen huippujoukkue.
Ottelun alettua RoPS ei kovaa vastustajaa ihmetellyt, vaan vei ottelua alkuminuuteista alkaen huikean esityksen myötä. Loppunumerot kirjailtiin näytöstyyliin 4-1 Sampo Alan toimiessa jälleen kapellimestarina neljällä maalillaan. Mainion ottelun pelasivat myös mm. Vilma Koivisto, Vertti Hänninen, Waltteri Karhumaan ja Joona Lahdenmäki. Maalivahti Tuomas Örn otti ottelussa muutaman tärkeän torjunnan oikeilla hetkillä ja näin joukkue eteni ansaitusti loppu-otteluun.

Finaaliin vastaan asettui uudelleen alkulohkossa jo kertaalleen kohdattu Tampereen Ilves. Finaalissa kolmas turnauspäivä ja kovat pelit painoivat kohtalokkaalla tavalla pelaajien jaloissa. RoPS pelaajien silminnähden väsähtäessä jo ottelun alussa ei joukkue enää päässyt tasolleen. Ilves leikitteli tylyt 6-0 lukemat.
Turnauksen taso huomioiden finaalipaikkaa ja voitettua hopeaa voidaan pitää kuitenkin poikkeuksellisen kovana suorituksena. Finaalissa joukkueen paras pelaaja oli erinomaisen turnauksen pelannut Otto Kemppainen. Turnauksen pronssiottelussa TuPS kaatoi OLSin rangaistuspotkukilpailun jälkeen, joten loppujärjestys oli 1. Tampereen Ilves 2. RoPS 3. TuPS 4. OLS

Hopeaa voittaneessa joukkueessa pelasivat: Sampo Ala, Tuomas Örn, Matti Perälä, Waltteri Karhumaa, Joona Lahdenmäki, Vertti Hänninen, Vilma Koivisto, Antti Salmi, Sarlaw Sau Say Pure ja Otto Kemppainen.

© 2013 RoPS


Luettu 3359 kertaa