Hollanti on ikäluokan hallitseva Euroopan mestari. Maaottelu on viimeinen valmistava peli ennen maaliskuun lopussa Unkarissa pelattavaa EM-jatkokarsintaturnausta.
Suomi hävisi syksyllä Saksalle lukemin 1–8. Saksa sijoittui viime vuoden EM-kisoissa Hollannin jälkeen toiseksi.
Santeri Kumpula on 16-vuotias B-juniori ja hän pelaa sekä hyökkääjänä että keskikentän laitapelaajana. Viime kaudella Kumpula esiintyi kolme kertaa RoPSin miesten Ykkösen ottelussa. Kuluvalla talvikaudella nuorukainen on pelannut liigacupin ottelussa, ja onnistunut harjoitusottelussa maalinteossakin.
– Maajoukkueen tarkkailijat kiinnittivät huomion Santeriin Vaasan ja Kuopion liigacupin peleissä, Kumpulan juniorijoukkuetta RoPSin A-poikia valmentava Jari Alamäki kertoo.
– Valinta kertoo, että jotakin täällä on tehty oikein. Tämä ei ole mikään leiri, vaan valmistava maaottelu. Joukkue on liki sama, joka lähtee EM-jatkokarsintoihin.
Markku Saukko
© 2013 Lapin Kansa