Tapahtumalle haettiin ajankohta, jolloin kaupungissa on muutakin tekemistä. Heinäkuussa Rovaniemellä lyövätkin kättä jalkapallo, rock ja hiihto. Tuolloin Rovaniemi muuttuu lasten ja nuorten kesäkaupungiksi.
Hyvällä asialla
Superviikonlopun konsertti ajoittuu lauantaille 17. heinäkuuta, jolloin jalkapalloilijat ja rokkarit kantavat kortensa kekoon Unicefin hyväksi. Rovaniemi on tänä vuonna Suomen Unicef-kaupunki ja tavoitteeksi on asetettu kerätä vuoden aikana euro per asukas Unicefin työhön.
Keskuskentällä järjestettävässä konsertissa kuullaan makupaloja saman viikonvaihteen Simerockin esiintyjäkaartista He esiintyvät hyväntekeväisyyskonsertissa ilmaiseksi. Yleisölle on vapaaehtoinen viiden euron pääsymaksu, joka lahjoitetaan lyhentämättömänä Unicefille.
Hyväntekeväisyyskonsertin järjestämisessä ovat mukana myös Rovaniemen Unicefin paikallisryhmä, Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi ja Rovaniemen kaupunki.
Lauantai 17.7. aloitetaan talvisissa merkeissä, kun Rovaniemen erikoisuuksiin kuuluva Sekaisin Joulupukista -tapahtuma haastaa paikalliset ja matkailijat hiihtokisoihin keskellä kesää. Tapahtumien keskipiste on Lordinaukio.
Jalkapallo pyörii koko ajan perjantaista sunnuntaihin. Finaalit pelataan keskuskentällä, joka tarjoaa nykyään hienot puitteet kuningaslajille.
Lisätietoja Rovaniemi Football Cupista löytyy turnauksen kotisivuilta http://cup.rops.fi
© 2010 Lapin Kansa