lauantai, 13 joulukuu 2008 00:07

Kemijoki-Akatemia aloittaa vahvoin eväin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Jalkapalloakatemiatoiminta on Suomen Palloliiton ja Opetusministeriön yhdessä organisoimaa toimintaa, jossa alueiden akatemiat pyrkivät parantamaan jalkapallolahjakkuuksien harjoittelumahdollisuuksia. Akatemian oppilaiksi valitaan pelaajia RoPS:n B-junioreista, pääsääntöisesti 91-92 syntyneistä pelaajista. Yksi innokas nuori oppilaskin on joukkoon löytynyt, vuonna 1994 syntynyt C-juniori, Jyri Kokkonen. Kaikkiaan joukkueen rinkiin tulee 25 pelaajaa.

Tärkeänä seikkana jalkapallon ohella on koulumenestyksen seuranta ja akatemian johto konsultoikin säännöllisesti akatemian jäsenten oppilaanohjaajan ja rehtorin kanssa.

Rovaniemen Palloseura on akatemian päätukijan Kemijoki Oy:n kanssa päättänyt luoda alueen lahjakkuuksille entistä paremmat mahdollisuudet kehittymiseen ensin liigapelaajaksi ja mahdollisuuksien mukaan tulevaisuudessa kansainvälisille kentille asti. Siksi joukkueen taustalla toimii vahva joukko toimijoita. Joukkueenjohtajina ovat JP Holm ja Jorma "Pimpe" Turpeenniemi. Valmennusvastuussa Kemijoki-Akatemiassa ovat kokeneet Mika Lumijärvi ja RoPS:n miesten edustusjouokkueen päävalmentaja Valeri Bondarenko. Lumijärvi on ollut siviilityössään loppuvuoden kiinni, joten apuna on käytetty RoPS:n junioreitten päällikköä Jouni Seppälää.

Joulukuun alusta asti harjoituksissa tiiviisti hyörinyt ja syyslomalta palannut Valeri Bondarenko on silminnähden innoissaan nuorten valmentamisesta. Bondarenko jos kuka tietää, mikä askel nuorilla on otettavana, kun ollaan hyppäämässä tulevaisuudessa isompiin saappaisiin: "Haluan tuoda omalta osaltani joukkueen valmennukseen samoja elementtejä, kuin minulla on käytössä miesten kanssa. Varmasti tulevaisuudessa joitakin pelaajia pela edustusjoukkueessa, joten on hyvä että jotkin asiat ja kuviot ovat heille tuttuja. Käytämme samanlaisia metodeja ja harjoitteita miesten treeneissä." Toinen joukkueenjohtaja JP Holm kehuu Valeria valmentajana: "Bondarenkolla on hieno ote poikiin. Hän vaatiii koko ajan pojilta paljon mutta samalla hän myös koko ajan motivoi ja kannustaa heitä." Lisäksi hän on sanoo että Valeri näyttää todella paljon asioita omalla esimerkillään. Hän ei pelkää itse "heittäytyä ruohonjuuritasolle" opettaakseen ja näyttääkseen, miten asiat tehdään. JP kertoo myös että pojat ovat innokkaita oppimaan ja harjoittelemaan. "Tässä iässä (keskim. 16-17 v) pojat tietävät, että heillä on akatemian kautta selkeä näytön paikka ja mahdollisuus kehittyä pelaajina ja edetä lähemmäs isompia kenttiä."

Joukkueen menestystavoitteet ovat vielä asettamatta. Joukkueenjohtaja Holm sanoo että pojat ovat kyllä nälkäisiä, etenkin näin Joulun alla. Joukkue kokooontuu yhteiseen tavoitepalveriin vielä lähiviikkoina. Talentti SM on kovatasoinen sarja. Mm. Oulusta ollaan kuulemma kasattu kova akatemia joukkue, muitakin kovia ja kokeneita akatemioita on kasassa, kertoo JP. Kemijoki-Akatemian vastustajat tulevat Jyväskylästä, Seinäjoelta, Vaasasta, Kokkolasta ja Oulusta. Kaikilla paikkakunnilla tehdään vahvaa juniorityötä.

Talenttiakatemioiden SM-Otteluohjelma:

Ti 06.01.09 JJK-Kemijoki
La 10.01.09 Kemijoki-Seinäjoki
La 17.01.09 KPV-Kemijoki
Su 18.01.09 VIFK-Kemijoki
La 24.01.09 Kemijoki-JJK
Su 01.02.09 Kemijoki-KPV
Ke 04.02.09 Kemijoki-Oulu
La 07.02.09 Kemijoki-VIFK
La 14.02.09 Seinäjoki-Kemijoki
Ke 18.02.09 Oulu-Kemijoki

Kotiottelut pelataan Ounashallissa

Pasi Gynther
© 2008 RoPS

Luettu 1213 kertaa