Lisäksi onnistuneeseen huoltoon tarvitaan osallistuvaa joukkueenjohtoa ja kodin tukea.
Helena Terävä aloittaa RoPS:n juniorijoukkueiden huoltajille suunnatun luentonsa rennosti unen ja levon merkityksellä urheilusuoritukselle. Oikea ja riittävä unensaanti ja laadullisesta levosta huolehtiminen on tae onnistuneelle urheilusuoritukselle ja sillä on suuri merkitys myös vammoista paranemisessa, hän kertoo. Vanhemmilla junioreilla unen tarve ja laatu muuttuvat mutta maailma ympärillä ei siirräkään kellojaan kulkemaan samaan aikaan. Tämä asettaa omat haasteensa laadukkaalle levolle.
Huoltoon kuuluu myös oleellisena osana ruoka ja ravitsemus. Oikeat ruokatottumukset ja ravinto ovat kehittymisen ja kasvamisen takuu ja onnistumisen avain. Ilman oikeanlaista ravintoa ruumis ja lihakset eivät yksinkertaisesti kasva ja kehity. Kasvava keho ja luusto asettaa ruoalle erityisvaatimuksia ja -tarpeita, esimerkiksi B-, C ja D-vitamiinien ja kalkin saanti on tärkeää.
Ulkoisista tekijöistä hän painottaa lisäksi vireyttä ja valppautta - Kentällä ei saa lorvia, muutoin et ole valmis, kun tilanne on edessä. Samoin oikeat välineet ja suojat ovat tehty tarkoitustaan varten - suojaamaan ja ennaltaehkäisemaään vammoja. Mutta jos vaikkapa säärisuojat ovat liian isot, ne eivät täytä tarkoitustaan.
C-14 joukkueen lääkäri opastaa RoPS:n juniorihuoltajia nilkkavammoissa.
Helena Terävä painottaa myös henkisten tekijöiden ja arvojen merkitystä urheiluhuollossa. Näitä ovat mm. nuoren urheilijan motivointi ja juniorijoukkueen tapa toimia. Näihin taustatekijöihin vaikuttavat tietenkin vanhemmat, joukkueenjohto ja valmentajat. Etenkin liian nuorena aloitettu liiallinen suorittaminen saattaa tukahduttaa nuoren urheilijan kasvamista. Motivaation merkitys korostuu joukkuelajissa kahdella tasolla, koska odotuksia kohdistuu pelaajaan hänen itsensä lisäksi myös joukkuetovereiden tasolta - motivoitunut pelaaja puolestaan on vireä ja aktiivinen. Urheiluhuolto on kokonaisvaltaista yhteispeliä usealla sektorilla.
Pasi Gynther
© 2008 RoPS