ROPSKAUPPA.FI                              
maanantai, 08 lokakuu 2007 12:27

RoPS-B päätti kauden voittoon ja kolmossijaan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran B-nuoret päättivät sunnuntaina kautensa Ykkösessä 3-2 (0-1) kotivoittoon Mikkelin Palloilijoista. RoPS sijoittui pohjoislohkossa kolmanneksi, mikä tyydytti joukkueenjohtoa.

- Pojat itse asettivat tavoitteeksi sijoittumisen kolmen parhaan joukkoon ja se saavutettiin. Hävisimme ainoastaan SM-sarjaan nousevalle Joensuun Jipolle sekä JJK:lle. Tämä on hyvä joukkue, jossa on paljon hyviä pelaajatyyppejä, arvioi RoPSin valmennuskaksikko Jorma Gröhn ja Jussi Vatanen.

B-junioreista yhdeksän kasvaa ensi kaudeksi A-juniori-ikään, joten ”aajunnujen” tarve on ilmeinen. RoPSilla ei ollut tällä kaudella A-juniorijoukkuetta.

Päätöspelissä MP vei isäntiä avausjaksolla ja johti ansaitusti maalilla. RoPS sai myötätuulen selkänsä taakse 2. jaksolla ja ryhtiliike kentällä oli muutekin vahva.

Sen aloitti toisella jaksolla maaliin tullut Pauli Tuisku torjumalla 51. minuutilla mikkeliläisten rangaistuspotkun.

Reilut 10 minuuttia myöhemmin RoPS tasoitti kulmapotkusta. Jerry Björkberg tarjoili pallon Joona Kortelaisen ulottuville, joka puski 1-1.

Viisi minuuttia myöhemmin asialla oli hyvän potkutekniikan omaava Tomi Hartikainen, joka upotti pallon takakulmaan suoraan kulmapotkusta, 2-1.

Vartti ennen loppua RoPS karkasi lopullisesti. Ville Määttä ”kynäili” ohi kahdesta MP:n pelaajasta ja Joona Kortelainen nosti pallon hallitusti yli maalivahdin, 3-1. (KP)

© 2007 Lapin Kansa

Luettu 970 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Kakkosta sekä miehissä että naisissa. Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kolmosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
+358 405 388 325
matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
jari.nasman@rops.fi
+358 505 990 309