maanantai, 22 elokuu 2005 03:00

RoPS B taisteli voiton sarjakärki Jarosta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPSin juniorit jatkavat tappiotonta sarjaa B-nuorten ykkösdivisioonan pohjoislohkon syyskauden otteluissaan. Sunnuntaina RoPS taisteli makean 2-1 vierasvoiton sarjajohtaja Jarosta Pietarsaaressa. Isännille sunnuntain tappio oli syyskauden ensimmäinen.

559149
RoPSin liigajoukkueessakin tällä kaudella nähty Janne Turpeenniemi laukoi seuran B-nuoret voittoon Pietarsaaressa.
Kovat sateet olivat pehmittäneet Pietarsaaren nurmikentät ja B-nuorten ottelu siirrettiin halliin, jossa maaliton ensimmäinen puoliaika kului RoPSin osalta kumirouhealustaan totutellessa.

Juuso Majava avasi rovaniemeläisten maalitilin, kun ottelua oli pelattu 52 minuuttia. RoPS riisti silloin keskialueella pallon ja Majava iski takaisin menemällä yksin läpi. RoPSin toisen maalin teki samalla kaavalla Janne Turpeenniemi pelikellon näyttäessä aikaa 70 minuuttia. Isäntäjoukkue Pietarsaaren Jaro kuitenkin kavensi minuuttia myöhemmin, kun muuten erinomaisesti pelannut RoPS hetkeksi torkahti.

Loppupelin aikana maaleja ei kovasta yrityksestä huolimatta enää syntynyt ja RoPS vei voiton 2-1.

Valmentaja Kari Hartikainen kehui suojateistaan etenkin eleettömän tyylikkäästi pelannutta topparia Pekka Kurttilaa ja keskikentän trioa Janne Turpeenniemi, Aleksi Vipusaari, Jukka Yrjänheikki.

- Jaro on sarjakärki, eli tämä oli ehdottomasti syksyn arvokkain voitto. Pojat taistelivat hyvin, Hartikainen myhäili.

Edellisen kerran RoPS ja Jaro olivat vastakkain toukokuussa. Silloin RoPS oli parempi maalein 2-0. RoPS on ollut syyskierroksella vahva vierailija, sillä plakkarissa on kolme matkapelivoittoa.

© 2005 Lapin Kansa

Luettu 933 kertaa