RoPS aloitti turnauksen perjantaina maalittomalla tasapelillä GBK:ta vastaan, mutta hävisi iltapäivällä liiganumeroin 0-6 Ilvekselle. Joukkueenjohtaja Juha Maisonvaaran mukaan GBK-pelissä paikkoja oli vaikka kuinka, mutta yhtään maalia ei kuitenkaan saatu aikaiseksi.
- Niin kävi kuin pelättiin, eli miehet loppuivat eikä vaihtomiehiä ollut kentälle laitettavaksi. Ilves-ottelu oli aivan surkea. Tasapelitilanteessa tuli nopeassa tahdissa kaksi loukkaantumista ja peli meni siinä, Maisonvaara kertoi. Lauantain ensimmäisessä ottelussa RoPS oli pitkään kiinni tasapelissä HJK:ta vastaan, mutta vastustaja onnistui pelin viimeisellä minuutilla tekemään ottelun ainoa maalin. Päivän toisessa pelissä väsynyt RoPS ei syttynyt enää pelaamaan, ja vastustaja Pallo-Iirot vei ottelun 3-1. Sunnuntaina RoPS pelaa turnauksen sijoista 15-16. © 2005 Lapin Kansa |
sunnuntai, 07 elokuu 2005 03:00
Loukkaantumiset RoPSin C15:n vaivana Kokkolassa
Kirjoittanut Rovaniemen PalloseuraLoukkaantumiset ja vaihtomiesten vähyys vaivasivat RoPSin C15-poikia jalkapallon Kai Pahlman -turnauksessa Kokkolassa perjantaina ja lauantaina.