torstai, 04 elokuu 2005 03:00

RoPSin C15 Kai Pahlman -turnaukseen Kokkolaan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran C15-pojat edustavat Pohjois-Suomea jalkapallon valtakunnallisessa Kai Pahlman -turnauksessa Kokkolassa viikonloppuna. Vuonna 1990 syntyneiden epävirallisessa SM-turnauksessa samassa alkulohkossa RoPSin kanssa pelaavat HJK, Ilves ja Kokkolan GBK.

956591
Santeri Viitasaari (kesk.) ja Teemu Jokelainen (selin) matkaavat vuonna 1991 syntyneiden epäviralliseen SM-turnaukseen. Joukkueeseen kuuluvat myös Juho Pernu (vas.) Mikko Ruokamo, Marko Määttä, Joni Savolainen ja Toni Töyräs.
Joukkueenjohtaja Juha Maisonvaara sanoo, että vaikka Kokkolassakin kentälle mennään aina voittamaan, realistinen tavoite turnauksessa on sijoilla 9-12.

- On mukava lähteä tarkastamaan, mikä on Etelä-Suomen kovien joukkueiden taso. Pohjoisen ongelmana on kovien pelien puute. Niitä varten pitää aina matkustaa etelän turnauksiin, Maisonvaara kertoo.

Kokkolaan lähtee 16 hengen joukkue. Loukkaantumiset vaivaat kuitenkin osaa pelaajista, ja joukkueenjohtaja sanoo, että pelaajamateriaalia voisi olla enemmänkin.

- Joukkueesta puolet on vuotta nuorempaa ikäluokkaa eli 1991 syntyneitä. Niillä pojilla on tämän joukkueen lisäksi vielä vuotta nuorempien sarja pelattavana, joten pelejä saattaa pojille kertyä jopa neljä viisi viikossa. Treeneihin ei siis aina saa ihan täysiä tehoja.

Ensimmäistä kautta kasassa oleva joukkue koottiin Kanuunoiden, RoPSin, Lynxin ja Kemijärven Pallo-55:n pelaajista. Lisäksi yksi pelaaja kulkee harjoituksissa ja peleissä Pellosta. Ryhmän kärkinimiä ovat Pohjois-Suomen piirijoukkueessakin pelaavat Santeri Viitasaari, Tero Ollila, Mika-Matti Maisonvaara ja Mikko Ruokamo.

Aiemmin kesällä RoPS voitti pohjoisen piirisarjan.

© 2005 Lapin Kansa

Luettu 1362 kertaa