![]() RoPSin C15-pojat harjoittelivat maanantaina raviradan nurmella. Poikien harjoitusolosuhteet kestävät vertailun valtakunnallisella tasollakin.
|
Nousu valiosarjaan tuo joukkueelle uusia haasteita.
- Pelit ovat huomattavasti tiukempia kuin piirisarjassa, RoPSin joukkueenjohtaja Juha Maisonvaara tietää. RoPSin C15-joukkue on kasassa ensimmäistä kautta. Ringissä on 18 poikaa, jotka pelasivat viime kaudella neljässä eri joukkueessa. Joukkueen valmentajana toimii Ville Ollila ja huoltajana Jouni Töyräs. - Joukkue kasattiin Kanuunoiden, RoPSin, Lynxin ja KP-55:n pelaajista. Kaksi poikaa käy harjoituksissa Kemijärveltä. - Porukka on hitsautunut hyvin yhteen, Maisonvaara toteaa tyytyväisenä. Loppuviikoksi Piitimeen RoPS osallistuu torstaina Ruotsin Piitimessä alkavaan kansainväliseen Piteå Summer Games -nuorisoturnaukseen, johon on tulossa 800 joukkuetta. - Tasoa riittää, sillä meidänkin ikäryhmässä on lähes 70 joukkuetta. Pojat pääsevät toden teolla pelaamisen makuun, Maisonvaara ennustaa. Hän toivoo, että Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri tekisi tulevaisuudessa uudistuksia poikien sarjoihin. - Kaikkien kannalta olisi paras ratkaisu, että Oulun ja Lapin läänin joukkueet pelaisivat samassa sarjassa kauden alusta lähtien. - Myös tauko keskellä kesää voisi olla lyhyempi. Sarjat ovat tauolla silloin, kun kentät ovat parhaassa kunnossa, Maisonvaara ihmettelee. Parhaat pojat Pohjola cupissa C15- ja C14-poikien piirijoukkueiden Pohjola cup pelattiin 15.-18. kesäkuuta Vaasassa. RoPSin C15-pojista Pohjois-Suomen joukkueisiin pääsi neljä pelaajaa Santeri Viitasaari, Tero Ollila, Mikko Ruokamo ja Mika-Matti Maisonvaara. Pohjois-Suomen nuoremmat pojat sijoittuivat kuudenneksi ja vanhemmat pojat 12:nneksi. - Piirisarjan tasoerot heijastuvat piirijoukkueiden valintoihin. Oulun seudun joukkueet saavat jo alkukaudesta lähtien pelata tasaisia ja kovia otteluita. Sen vuoksi valtaosa piirijoukkueiden pelaajistakin on Oulun seudulta, Maisonvaara arvelee. Jaarli Pirkkiö |
tiistai, 28 kesäkuu 2005 03:00
RoPS C15 hakee haasteita valiosarjasta
Kirjoittanut Rovaniemen PalloseuraOttelut jatkuvat lähes kuukauden tauon jälkeen heinäkuun lopussa Pohjois-Suomen piirin valiosarjassa, jossa on mukana myös Oulun ja Kainuun joukkueita.