![]() |
Lopputulos 6-0 (3-0, 3-0) oli tulosta kurinalaisesta pelaamisesta. Ensimmäisen vartin hermostuneisuuden jälkeen isännät osoittivat olevansa tasollisesti edellä vieraitaan, joiden ratkaisut tarkoittivat liian monta kertaa pitkiä palloja. Iisalmelaisilla tosin oli vaikeuksia pysyä pelissä mukana myös viime kaudella.
- Palloa kierrätettiin hyvin, eikä hasardihommiin sorruttu. Puolustuskin hoiti vähät tilanteensa mallikkaasti, ja kaikki varmistukset toimivat, valmentaja Kari Hartikainen kiitteli. Hyökkäyspäässä Arttu Maaninka ja Juuso Majava ahkeroivat tilaa keskeltä muillekin maalintekijöille. Majava teki kaksi maalia, Maaninka yhden. Verkko heilahti Ounashallissa myös Joonas Kiistalan, Antti Matinlompolon ja Markus Sandbergin ansiosta. - Ensimmäisen puoliajan hyvän tuloksen turvin saatoimme tehdä toisella puoliajalla kuusi vaihtoa, joten kaikki listalla olleet pääsivät kentälle. Uskon, että porukka pystyy tästä vielä parantamaankin, Hartikainen arvioi. Seuraava kotiottelu RoPSilla on lauantaina 23. huhtikuuta TP-Seinäjokea vastaan. Viime vuonna RoPS voitti joukkueen kotona, mutta pelasi vieraissa tasan. Molempien joukkueiden runko on pysynyt lähes muuttumattomana. Katja Haavisto |
Rovaniemen Palloseuran B-junioreiden ykkösdivisioonan pohjoislohkon sarja-avaus Ounashallissa enteilee hyvää. Aikaisemmin kuin koskaan ennen tapahtunut ”varaslähtö” sarjakauteen oli kotiyleisölle hauskaa katseltavaa, sillä RoPS hallitsi peliä iisalmelaista PK-37:aa vastaan avauspotkusta loppuvihellykseen.