![]() |
- Onhan kauden aloittaminen tähän aikaa poikkeuksellista, mutta näin ovat Palloliiton herrat keksineet. Pelaamme huhtikuussa vain kaksi ottelua, kevätkierros loppuu juhannuksena ja sitten odotellaan kuusi viikkoa syyskierrosta, ihmetteli RoPS-B:n valmentaja Kari Hartikainen.
Harjoituspelit jäivät pelaamatta Varhainen aloitus oli tiedossa jo hyvissä ajoin, joten sen mukaan on tekemiset suunniteltu. - Suurin miinus tässä on harjoituspelien vähyys. Ne jäivät nyt lähes kokonaan pelaamatta. PS Kemin olemme kohdanneet kahdesti ja kerran pelasimme A-junnuja vastaan, Hartikainen kertoi. B-nuoret on alkavalla kaudella RoPSin vanhin juniori-ikäluokka. Viime kaudella SM-sarjaa pelanneista A-junioreista ei lopulta saatu joukkuetta jalkeille, vaan pelaajat nähdään tulevalla kaudella Rovaniemen seudun kolmosdivarijoukkueissa. - Meillä on periaatteessa viime vuoden B-nuorten runko. Lisäksi C15-ikäluokasta tuli kahdeksan poikaa, joten ringissä on 22 pelaajaa. Tilanne on sikäli hyvä, että kaikki tappelevat pelipaikoista, Hartikainen näki. Ensi kaudella RoPS tarvitsee Hartikaisen mukaan myös A-juniorit, sillä B-junnuista puolet tulee yli-ikäisiksi. ”Pelataan, että opitaan pelaamaan” Varsinaisia menestystavoitteita RoPS-B ei ole asettanut. - Kauden teemana on pelata, että opitaan pelaamaan. Tavoitteena on iloinen hyökkäyspeli. Pallo on kuitenkin pelattava maassa, sillä olemme fyysisesti pienikokoinen joukkue. RoPSin joukkueesta Janne Turpeenniemi kuuluu 17-vuotiaiden maajoukkuerinkiin. PS Kemi on RoPSin ainoa vastustaja Lapin läänissä. Seuraavaksi lähimmät löytyvät Oulusta. Valtaosa pohjoislohkon joukkueista tulee Vaasan alueelta (3). Muut vastustajat löytyvät Pietarsaaresta, Kokkolasta ja Iisalmesta. RoPSin ja PK-37:n kohtaaminen alkaa lauantaina Ounashallissa klo 14.
RoPS:n B-nuorten I divisioonan pohjoislohkon otteluohjelma kevätkierroksella: la 9.4. klo 15 RoPS-PK-37, la 23.4. klo 13 RoPS-TP-Seinäjoki, to 5.5. KPV-RoPS, su 8.5. RoPS-Jaro, la 14.5. RoPS-OLS, la 21.5. VIFK-RoPS, su 22.5. VPS-j-RoPS, su 29.5. RoPS-JJK, ke 1.6. PS Kemi-RoPS, su 12.6. GBK-RoPS, su 19.6. RoPS - VIFK 2. Lohkovoittajat nousevat syyskaudella pelattavaan SM-sarjaan, lohkojen 10. ja sitä huonommin sijoittuneet putoavat piirisarjaan. Kari Pyykkö |
RoPS-B aloittaa sarjapelit ennätysaikaisin - lauantaina
Kirjoittanut Rovaniemen PalloseuraRovaniemen Palloseuran B-nuoret ottavat lappilaisseuroista varaslähdön jalkapallokauteen pelaamalla jo tulevana lauantaina I divisioonan pohjoislohkon ensimmäisen ottelun. Taivasalle Rovaniemellä ei ole vielä asiaa, mutta Ounashallissa pelaaminen onnistuu. RoPSin avausvastustaja on PK-37 Iisalmesta.