![]() Kellon Työväen Urheilijoiden Jaakko Alatalo on yksi Pohjois-Suomen mitallitoivoista SM-kisoissa. Pojalla on taskussaan jo yksi SM-hopea.
|
Syksyllä 1981 käydyssä kilpailussa, tuolloin niin uudessa ja hienossa Lahden Suurhallissa, muiden kilpailijoiden tiputettua nahkakuulan lattialle RoPSin kaksikko Miikka Tolvanen ja Hannu Honkanen jatkoi pomputtelua. Miikka väsähti, mutta "Honkke" vain jatkoi. Aikaa vierähti peräti 5 tuntia 5 minuuttia ennen kuin Honkanen malttoi lopettaa. Kirjurit kirjasivat tulokseksi 3003 kosketusta. "Honken" tulosta ihmeteltiin ympäri Suomenniemeä ja tuolloin B-juniori-ikäinen pallisti pääsi palkintomatkalle seuraavan vuoden Espanjan jalkapallon MM-kisoihin. Lajit muuttuneet Kautta aikojen eri taitolajeissa on jaettu taitomerkkejä. Arvokkain niistä on tietysti kultaisin. Ounashallin tasainen, mutta alustana hidas hiekka ei eilen suonut yhtään kultaista merkkiä. Hopeisiin taidonnäytteisiin ylsivät pojissa F-ikäiset Arttu Siira Tervarit-J ja Vesa Verronen OLS. E-tytöissä Kemin Innon Piia Juntikka sai myös hopeisen merkin taidoistaan. Perinteiden velvoittamalla pohjoisella on ollut kautta vuosien menestystä lajin SM-kilpailuissa, jotka järjestetään tänä vuonna 16.11. Kuopiossa. Sinne pääsylipun saivat jokaisen luokan parhaat. Todellista säpinää - Hiukan hirvitti, kun normaalisti näissä piirin kilpailuissa on ollut 80 kilpailijaa. Tiistaina meille selvisi, että ilmoittautuneita on yli 180. Aamulla epäileviä tuomaita riitti paikalle saapuneiden vanhempien joukossa, mutta nyt kun startista on kulunut neljä tuntia niin suurimmalla osalta kilpailijoista on urakka ohi, "Karte" Hartikainen kommentoi tuomaroinin lomassa. Tapahtuman priimus motor oli oikeassa. Nuoret kilpailijat eivät hermostuneet missään vaiheessa, kun siirtyminen paikalta toiselle sujui jouhevasti ja tuomarit tiesivät tehtävänsä. Tästä täytyy antaa RoPSn nuorisojaostolle 10 pistettä ja papukaijamerkki! Hieno suoritus. Kannustava tunnelma Valtakunnan tasolla kolme hopeista taitomerkkiä on vähän, mutta läjä pronsseja niukalla erolla hopeiseen jättää toivoa pohjoisen jalkapallon taitavuudesta ja tulevaisuudesta. Kilpailut ovat outo tilanne Yksi monista, joita vähäinen kilpailu ei häirinnyt oli Kemin Visan Pallon 11-vuotias Sanna-Maria Veikkolainen. Vaahtosammuttimen kokoinen neito oli sinut pallon kanssa, vaikka kahta kokoa liian suuren pelipaidan hihat laahasivat maata. - Tärkeintä ei ole voitto vaan reilu peli. En ole harjoitellut tekniikkaa ollenkaan, olen vain pelannut ja tehnyt maaleja. Se on hauskaa. Jos sitä kysyt onko minulla tavoitteita jalkapalossa, niin en tiedä, sillä voimistelen ja hiihdän vielä, Kemin Koivuharjun ala-asteen E-juniori vastasi nasakasti. Jukka Harmaala |
maanantai, 06 lokakuu 2003 03:00
PSM-taitokisat ruuhkautti Ounashallin
Kirjoittanut Rovaniemen PalloseuraJalkapallon tekniikkakilpailuissa Pohjois-Suomella on vankat perinteet. 1980-luvun alussa taitoja mitattiin pallon pomputtelussa.