ROPSKAUPPA.FI                              
sunnuntai, 07 syyskuu 2003 03:00

RoPS B etenee kohti sarjavoittoa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen palloseuran B-nuoret etenivät jälleen kohti sarjavoittoa 2.divisioonan syyskierroksella lauantaina Mäntyvaaran nurmella, kun tasapistein Kemin FC-88:n kanssa sarjassa kakkosena ollut oululainen OLS-2 kaatui numeroin 4-1 (2-1).

753208
Markus Kuusela ja Vesa Miettunen näkevät, missä pallo luuraa - muilla ei taida olla aavistustakaan.

RoPS B jatkaa puhtaalla pelillä, kun muilla on tilillään vähintään yksi tappio. Viimeisen pelinsä rovaniemeläiset käyvät pelaamassa Oulussa joukon hännille jääneen Tervareitten junnujoukkueen kanssa. Kemijärveläisen KP-55:n luovutettua sarjatilanteeseen ei tullut muutoksia, mutta Kemijärvellä saatu 1-9 voitto muuttui RoPS B:lle pelkäksi hyväksi treenipeliksi.

Vaikka nyt tuli kolmas kotivoitto, valmentaja Jorma Hartikainen vaikutti tuumivaiselta
-peli ei sujunut yhtä iloisesti kuin kesemmällä ja maaliluku pieneni.

Tervareista pitäisi vielä saada hyvät kokemukset ennen mahdollista vaativaa karsintaturnausta B-poikien ykkössarjaan. Joukkueen johto toivoo, että poikien kouluissa suhtaudutaan Rovaniemeä urheilupaikkakuntana tunnetuksi tekevään reissailuun myönteisesti ja annetaan valmentajalle parhaat eväät tavoitteisiin pyrkimiseksi.

-Lopussa oli hetkittäin hyvääkin peliä ja saimme luotua tilanteita, mutta vaikea koitos tämä oli, Hartikainen pohti lauantaista pelailua.

RoPSin maalareina olivat Dima Novik ja Anssi Kiuru, jotka kumpikin heilauttivat naapurin verkkoa kahdesti. Oululaisten maalin tekaisi Teemu Kähkönen.

2003 Lapin Kansa

Luettu 898 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227