lauantai, 07 kesäkuu 2003 13:00

RoPS B keikautti Tervarit 8-3

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Koleasta ja kosteasta kelistä huolimatta RoPS B –junnujen pelipäivä Pallokentän hiekalla Rovaniemellä oli aurinkoinen, sillä vierasjoukkue Tervarit-j 2 keikahti komeasti 8-3 (5-0) lauantaina 7.6.

720019
Antti Haahti hätyyttelee vastustajaa.

Voittoisa kausi on selvästi innostanut läpi talven harjoitellutta joukkuetta pärjäämään myös kesäkoitoksissa, sillä RoPS hallitsi selvästi ensimmäistä jaksoa. Tauolla valmentaja Jorma Hartikainen lupasi jo hieman höllätä, sillä sunnuntaina on edessä ensimmäinen nurmipeli TP-47:n kanssa Arpelassa.

Ote näytti aluksi löysäävän liikaakin, sillä ilmassa tuoksui Ruotsi-Suomi kiekkotunnelma ja vastustaja pääsi maalaamaan kolmesti. Onneksi muutamalla vaihdolla ja pelikäskyllä tilanne korjaantui ajoissa ennen loppuvihellystä.

Ensimmäisenä Tervareitten verkkoa heilautti joukkueeseen palannut Niko Peura noin kuudennen minuutin kohdalla. Toisen maalin Peura saatteli perille vastustajan hutilaukauksesta 20 minuutin paikkeilla. Kapteeni Markus Kuusela vetaisi rangaistuspotkusta muurin ja maalivahdin ohi lukemat 3-0 jo neljän minuutin päästä edllisestä. Peura tekaisi 4-0 ryntäämällä maalivahdin taakse 32 minuutin pysäkillä ja Kuusela 5-0 taukolukemat vapaapotkusta 37 minuutin kohdalla. Pari minuuttia aiemmin tuomari näytti keltaista Tervareitten maalivahdille.

615009
Niko Peura (9) saatteli pallon Tervareitten maaliin kolmesti.

Toisella jaksolla 46 minuutin kohdalla Kuusela teki 6-0. Viittä minuuttia myöhemmin Tervarien Eetu Uusitalo aloitti takaa-ajon ja potki lukeman 6-1. RoPSin Anssi Kiuru jatkoi 7-1 reilut 10 minuuttia myöhemmin ja Uusitalo oli jälleen kolmen minuutin päästä asialla lukemiin 7-2, kun A-junnuista lainassa ollut RoPS-vahti Joonas Pyhäjärvi tuli hieman liian rohkeasti vastaan ja lipsautti pallon vastustajalle.

Kun RoPS lopetti alulle päässeen lössöpalloilun, Heikki Hartikainen teki päätöslukemiksi 8-3 viitisen minuuttia ennen loppuvihellystä.

Pelissä olivat mukana Oskari Angelva, Antti Haahti, Johan-Eerik Haataja, Ville Happo, Heikki Hartikainen, Anssi Kiuru, Markus Kuusela, Ari Pasanen, Niko Peura, Tatu Rantakokko, Jussi Sirviö, Joonas Tervonen, Juha-Matti Ulkuniemi ja Joonas Pyhäjärvi. Dima Novik vahvistaa sunnuntaina A-junnuja Kokkolassa, joten hän vietti lauantain lepovuorossa.

Luettu 2316 kertaa